Hartaus: Armon varassa uuteen vuoteen

1.1.22

Pahimmassa tapauksessa käy niin, että ennen kuin uudenvuodenpäivä ehtii iltaan ihminen huomaa sortuneensa taas johonkin helmasyntiin, jota niin pyhästi oli vannonut vastedes välttävänsä, pohtii Timo Juntunen.


Teksti: Timo Juntunen . Kuvat: Anne-Maria Haapala .

Kissamme Nadja on villi ja valloittava otus. Se on kohta kymmenen vuoden ajan pitänyt huolta, että hiiret eivät hypi pappilan pöydillä.
Mukavuudenhaluinen kun on, niin kaikkein tottelevaisin se ei ole. Yhden asian se oppi pentuna kantapään kautta: tulta lähelle ei kannata viiksiä laittaa. Muistona tapahtumasta on ollut palanut, harmaa viiksikarva.

Kumminkin vaikuttaa siltä, että Nadja kantaa tyynen urhoollisesti tuota erheensä merkkiä.

Mitä sinä olet elämässäsi oppinut? Kysymystä on hyvä silloin tällöin pohtia syvemmin. Uuden vuoden kynnyksellä moni tekee lupauksia, jotka liittyvät elämäntapojen parantamiseen ja yritykseen olla himpun verran parempi ihminen.

Nämä jalot pyrkimykset kärsivät useimmiten melko pian haaksirikon. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että ennen kuin uudenvuodenpäivä ehtii iltaan ihminen huomaa sortuneensa taas johonkin helmasyntiin, jota niin pyhästi oli vannonut vastedes välttävänsä.

”Mikä on ihminen? Kuitenkin Sinä häntä muistat.” Psalminkirjoittaja ilmaisee tässä muutaman yksinkertaisen sanan avulla sekä ihmisen pienuuden että Jumalan huolenpidon suuruuden.

Kompasteleva ihmisolento saa elämänmatkalleen evääksi armon, jonka varassa on mahdollista epäonnistumisten jälkeen yrittää uudelleen. Elämä on kuin nuorallatanssia. Kaikki menettävät jossain vaiheessa tasapainonsa. Jumalan armo on turvaköysi, joka estää putoamasta maahan.

Älä siis anna periksi. Jos kaadut, nouse ylös. Tärkeintä elämässä on oppia, ettei epäonnistuminen ole maailman loppu. Aina on olemassa uusi mahdollisuus.

Timo Juntunen
Hailuodon kirkkoherra

 

2. sunnuntai joulusta
Psalmi: Ps. 84:2–5, 11–12
1. lukukappale: 1. Kun. 8:20, 27–30
2. lukukappale: Hepr. 3:1–6 tai Ilm. 4: 2-11
Evankeliumi: Luuk. 2:41–52

Tämän pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä. Varttuessaan joulun lapsi etsii oman kutsumuksensa salaisuutta. Kristillinen seurakunta kohtaa Jeesuksen kokoontuessaan jumalanpalvelukseen kirkkoon, Jumalan huoneeseen. Siellä se yhdessä taivaan enkelien ja pyhien kanssa kiittää ja ylistää Jumalan suuria tekoja. Sieltä se myös löytää oman kutsumuksensa ja tehtävänsä. Yhteinen jumalanpalvelus ja toistemme palveleminen kuuluvat yhteen.

 

Hepr. 3:1–6
Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi. Hän on herransa luottamuksen arvoinen, niin kuin Mooses oli ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta hänet on katsottu suuremman kunnian arvoiseksi, yhtä paljon suuremman kuin rakentajan kunnia on rakennuksen kunniaa suurempi. Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Mooses oli kyllä uskottu ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva. Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.

Luuk. 2:41–52
Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko