Kolumni: Kehittyy, ei kehity, kehittyy

26.1.22

"Jos ei ihmiskunnalla ollut kirkasta tavoitetta ennen koronaa, niin ehkei haittaa, jos ei sellaista ole nytkään näköpiirissä. Vai pitäisikö meidän ottaa mallia Ukko-Paavosta", pohtii Joonas Vapaavuori.


Teksti: Joonas Vapaavuori . Kuvat: Ulla-Maija Ruotsalainen .

Tämän viikon torstaina tulee kuluneeksi 170 vuotta Paavo Ruotsalaisen kuolemasta. Myyttisyyden mitat saavuttanutta Ukko-Paavoa pidetään körttiläisyyden isähahmona. Hänet muistetaan pitkistä patikkaretkistä seurapaikoille, sakkotuomiosta Kalajoen käräjillä sekä kotipirtistä Aholansaaressa.

Siellä Paavo, herätysliikkeen pyörittämisen ohella, kilvoitteli, kärvisteli ja sairasteli omaa Jumalalle kelpaamattomuuttaan. Ei ollut Paavolla aina helppoa. Mutta eipä ole meilläkään armon vuonna 2022.

Tässä edestakaisin sahaavassa pandemia-ajassa olen vähän väliä havahtunut siihen epämieluisaan tunteeseen, että mikään ei maailmassa enää tunnu etenevän. Kehitys jäi kesken, eikä sen kummempaan kannata ryhtyä. Tämä on tällaista suossa hiihtämistä, eikä kuivaa maata ole näköpiirissä. Voi meitä!

Mihin me ihmiset olimmekaan matkalla ennen koronaa. Oliko meillä joku tarkempikin päämäärä?

 

Mutta nyt kun tarkemmin mietin, en oikein muista, mihin me ihmiset olimmekaan matkalla ennen koronaa. Oliko meillä joku tarkempikin päämäärä? Parempi maailma? Parempi mieli? Paremmat puhelimet?

Jos ei ihmiskunnalla ollut kirkasta tavoitetta ennen koronaa, niin ehkei haittaa, jos ei sellaista ole nytkään näköpiirissä. Mitä Paavo teki, kun hänellä niin sanotusti jumitti?

Omassa uskonahdistuksessaan Ukko-Paavo tiettävästi käveli noin parisataa kilometriä tapaamaan seppä Högmania, joka oli kekseliään hengenmiehen maineessa. Seppä julisti Paavolle: ”Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki…”.

Harmillista kyllä, ei ole täyttä selvyyttä siitä, mikä tuo puuttuva asia oli. Oliko se Kristuksen sisällinen tunto, joka mainitaan Högmanin Paavolle lainaamassa kirjasessa, vai ”Mene ja myy kaikki mitä sinulla on”, kuten Jeesus kehotti rikasta miestä tekemään?

Niin tai näin, Paavo sai sepän tapaamisesta aivan uutta pontta elämäänsä. Hän ymmärsi luopua liiasta yrittämisestä Jumalan edessä, alkoi kehittyä ja kasvaa ”alaspäin”. Ehkä mekin voisimme tässä oudossa ajassa kulkea paniikin, yliyrittämisen ja tympääntymisen kautta vähitellen hyväksyntään, jopa sisäiseen kasvuun.

Kirjoittaja on pappi ja kehityskelpoinen ihminen

=> Anna palautetta kolumnista täällä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä Oulujoen seurakunta