Kuva: Shutterstock

Hartaus sunnuntaille 6.2.

3.2.22

Kristilliseen lähimmäisen rakkauteen eivät kuulu pakottaminen, pelottelu tai vainoaminen,
muistuttaa Mono Kuoppala.


Valon puolesta, pimeyttä vastaan

Vuosia sitten myyntiin ilmestyi synkän kaamosajan pelastajaksi kirkasvalolamppu. Valoisista kevät- ja kesäkuukausista nauttivana hankin sen kotiini pikaisesti.

Testasin lamppua innolla, mutta pettymys oli suuri. Valonarat silmäni saivat aikaan massiivisen migreenikohtauksen. Yritin pari kertaa uudestaan ja tulos oli sama joka ainut kerta. Kirkasvalolamppu jäi lojumaan käyttämättä.

Tälläkin hetkellä odotamme vaikeuksien päättymistä ja paremman alkamista. Toivotko sinä kenties koronan loppumista vai jonkin henkilökohtaisen asian järjestymistä?

Vanha Simeon oli odottanut jo kauan luvattua lohdutusta ja pelastusta. Siunatessaan pientä Jeesus lasta temppelissä tuo toive täyttyi. Hän sai nähdä luvatun valon ja kirkkauden. Jeesus aloitti elämänsä pienenä vauvana niin kuin meistä jokainen. Jumala oli lähettänyt maailmaan pimeyden voittajan ja pelastajan. Maailmassa oleva synkkyys ja epäluottamus ovat hänen edessään selkeästi tappiolla.

Jeesus kutsuu meitä mukaansa taistelemaan valon puolesta pimeyttä vastaan. Toistemme ympäristöinä ja lähimmäisinä, meidän tehtävämme ei ole kanssaihmisten tahallinen väärinymmärtäminen, haukkuminen tai ulossulkeminen. Kristilliseen lähimmäisen rakkauteen eivät kuulu pakottaminen, pelottelu tai vainoaminen.

Simeonin esimerkin tavoin meidän tehtävämme on siunata toinen toisiamme. Siunaus tuntuu usein helpommalta ja todelliselta, kun elämässä on rakkautta, läheisyyttä, lämpöä ja luottamusta.

Aito kyky elää todeksi Jumalan rakkautta ja armoa mitataan silloin, kun lähellämme on ihminen, jolla on elämässään vaikeaa. Niinä hetkinä tarvitsemme jokainen lempeää ja valaisevaa jumalallista valoa.

Herra siunatkoon ja varjelkoon juuri sinua.

Mono Kuoppala
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja

 

Kynttilänpäivä
Psalmi: Ps. 48:11–15
1. lukukappale: Jes. 52:8–10
2. lukukappale: 2. Kor. 3:18–4:6
Evankeliumi: Luuk. 2:22–33

Nimitys kynttilänpäivä juontaa siitä keskiaikaisesta tavasta, että tänä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Juhlan raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille. Siunatessaan lasta ja hänen vanhempiaan vanha Simeon ylistää Jumalaa pelastuksesta, jonka hän on valmistanut kaikille kansoille, ja valosta, jonka hän on antanut loistaa kansalleen Israelille.

 

Ps. 48:11–15
Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
  Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit,
  sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit.
Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
  niin että voitte kertoa tuleville polville:
  Suuri on Jumala!
Hän on Jumalamme ajasta aikaan.
Hän johdattaa meitä ainiaan.

 

Jes. 52:8–10
Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon,
ja kaikki yhtyvät iloon,
sillä omin silmin he näkevät,
kuinka Herra palaa Siioniin.
Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot,
kaikki yhdessä iloitkaa!
Herra on antanut kansalleen lohdutuksen,
hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin!
Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman
kaikkien kansojen silmien edessä,
niin että maan kaikki ääret näkevät
pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut.

 

2. Kor. 3:18–4:6
Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

 

Luuk. 2:22–33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta