Kolumni: Ailin askelissa

10.2.22

Satu Haapanen kokee kulkevansa edeltäjänsä Aili Havaksen jalanjäljissä työssään Jerusalemissa. "Voimme auttaa ja se on ihme, jonka me jokainen voimme tehdä joka päivä", hän kirjoittaa.


Ajattelen lumista Oulua ja mietin, kuinka eksoottiselta se Jerusalemista käsin näyttää. Olen yrittänyt kertoa täkäläisille, että pieni myräkkä ei pohjoisen menoa haittaa, olemme tottuneet lumeen ja jäähän.

Silti talvi on meille pohjoispohjalaisillekin kova ja auringon ensimmäiset lämmittävät säteet ovat joka kevät yhtä tervetulleita.

90 vuotta sitten nuori nainen nimeltä Aili Havas jätti pohjoisen kylmät kelit ja matkusti Palestiinaan lähetystyöhön. Hän vuokrasi remonttia vastaan ränsistyneen, mutta komean talon Pyhän Paavalin kadun varrelta ja perusti sinne lastenkodin.

Tämä talo on nykyisin minun työpaikkani, Suomen lähetysseuran keskus Jerusalemissa.

Luen Aili Havaksen kirjaa. Moni asia tuntuu samanlaiselta kuin silloin, kun hän johti lastenkotiaan ja hoivasi sodan runtelemassa maailmassa vanhempansa menettäneitä lapsia ja nuoria.

Aili opiskeli ahkerasti hepreaa. Hän ihmetteli arabialaista toria ja kulki samojen kivitalojen ohitse kuten minäkin. Hän ihasteli puutarhan ruusuja. Iltaisin hän tarkisti, että talossa oli kaikki kunnossa. Niin minäkin teen.

Kävin eräänä päivänä YK:n ylläpitämässä palestiinalaisten pakolaislasten koulussa. Luokkaan oli ahtautunut neljäkymmentä palelevaa tyttöä. Kylmästä punaisilla sormilla he pitelivät kirjoja ja yrittivät opiskella matematiikkaa.

He kertoivat oppilaskunnastaan ja haaveistaan. Heidän silmistään paistoi toivo, mutta mieleeni jäi esikoululuokan pieni poika, jonka katse oli paljon vanhempi kuin kuusivuotiaan. En tiedä, oliko ruskeissa silmissä uhmaa, surua vai molempia.

Aili Havas sytytti kaiken menettäneiden lasten silmiin ilon ja toivon ja varusti heidät elämään antamalla hoivaa, ruokaa ja koulutusta. Hänen apunaan oli vahva luottamus Jumalaan.

Avaimet lasten parempaan tulevaisuuteen lähellä ja kaukana ovat meidänkin käsissämme. Voimme auttaa ja se on ihme, jonka me jokainen voimme tehdä joka päivä.

Kirjoittaja on oululainen lähetystyöntekijä Jerusalemissa

=> Anna palautetta kolumnista täällä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä