Oi niitä aikoja, toteavat entiset nuoret

– Seurakunnassa sai hörhöillä turvallisesti. Emme olleet mikään hurskas joukko, muistelee Elina Könönen nuoruusvuosia Kempeleessä. Hän ja oulujokinen Ville Vuotso kutsuvat muita entisten nuorten nuorteniltaan.

Musiikinopettaja, kuoronjohtaja Elina Könönen koukuttui nuoren seurakunnan toimintaan rippikoulun jälkeen. Kempeleen seurakunnan nuortenillat olivat jokaviikkoinen meno kuten myös Holy shit -bändin harjoitukset.

– Bändimme nimi koettiin rienaukseksi, mutta voivatko ysiluokkalaiset muuta tehdä kuin kapinoida, Könönen heittää.

Seurakunta ei kammennut nuoria vaihtamaan kokoonpanonsa nimeä, ja tästä Könönen iloitsee yhä.

– Neljä tuon bändin jäsentä, minä mukaan lukien, on yhä ammatikseen tekemisissä musiikin kanssa.

Könönen muistaa, että yhteisöllisyyden tunne oli voimakas nuorten parissa.

– Moni tuntee tuossa iässä olevansa outo ja yksin, mutta seurakunnassa sai hörhöillä turvallisesti. Emme olleet mikään hurskas joukko, jollaiseksi yhä halutaan kuvata heitä, jotka viihtyvät myös kirkon piirissä.

– Me olimme kaikenlaisten ihmisten lauma ja opimme tuolloin, että rakkaus, armo ja anteeksianto ovat tärkeitä asioita elämässä.

– Ristin ääreltä aika moni meistä on käynyt välillä ehkä kaukanakin, mutta siihen minä uskon edelleen, että hyvä kantaa elämässä eteenpäin. Hyvästä ei kenenkään kannata päästää irti.

Mukana olo toi taitoja kohdata erilaisuutta

Hauskaa yhdessäoloa, kannustusta, lämpöä, mahdollisuus olla oma itsensä muiden joukossa.

Ville Vuotson 1990-lukuun liittyy monia muistoja Hintan seurakuntatalolta. Rippikoulun jälkeen hän lähti isoseksi ja toimi myöhemmin leireillä yövalvojana. Pienten lasten kanssa Vuotso touhuili kerhonohjaajana.

– Osallistuin partioon, Kymppileireille ja urheilurippikoulussa olin kerran keittäjänä, hän listaa.

Kahden lapsen isä kertoo saaneensa noilta vuosilta tuhdisti evästä pitemmäksi aikaa.

– Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että nuoruusvuosina opin toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Olin silloin monessa mukana – harrastin myös liikuntaa – ja nyt aikuisena näen, että oma verkostoni on tullut aika laajaksi juuri näiden yhteyksien kautta.

– Seurasin vähän aikaa sitten lapseni jalkapalloharrastusta kentän reunalla ja siinä samassa kannustusjoukossa oli monta tuttua nuoruudesta.

Vaikka vuodet ovat vieneet Hintassa kokoontuneita nuoria eri suuntiin, Vuotso tapaa osaa heistä edelleen.

– Yhteen on tultu kauempaakin. Ystävyys on säilynyt ja koen, että voin edelleen luottaa heihin.

  • Karjasillan seurakunnassa vietetään pe 6.5. kello 18 entisten nuorten nuorteniltaa muistojen ja punaisen laulukirjan veisujen parissa. 5 euron hintainen tee-, korppu- ja hotdog-tarjoilu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää