Hartaus sunnuntaille 22.5.

Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Juha Vähäkangas hiljentyy rukoukseen: Herra, pidä huolta mutsista!

Kuule Isä Taivaan pyyntö tää

Minulla on paljon rukousaiheita. Mutsi muutti hoivakotiin maaliskuussa. Olen aina ollut äidin poika. Minulla ei ole ketään muuta kuin hän.

Aina kun soitan hänelle, olen levoton. En osaa sanoa, viihtyykö hän siellä tai tajuaako mutsi edes, missä hän nyt asuu. Siksi hiljennyn rukoukseen: ”Herra, pidä huolta mutsista!”

Ensi sunnuntain raamatuntekstit puhuvat vahvasti rukouksen voimasta. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille! Tähän asti ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin saatte ja teidän ilonne on täydellinen”.

Rippikoulussa opetetaan usein, että rukous on sydämen puhetta Jumalalle. Piispa Eero Huovinen lisäsi eräässä teoksessaan ”ja Jumalan kanssa”.

Rukoilen myös itseni puolesta. Jokainen päivä on uusi taisteluiden ja mahdollisuuksien päivä, toivottavasti jalkaproteesit toimivat, että selviydyn päivän toimista.

Psalmissa 40 todetaankin: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.”

Rukoilen, koska uskon. Uskon ja luotan, että kaikkivaltias armollinen Jumala pitää huolta myös minusta. Voin rukoilla monin tavoin, sanattomasti tai valmiiksi sanoitettuna, lyhyesti tai pitkällä kaavalla tai vain eleillä.

Kun olin poikanen, mutsi opetti mulle iltarukouksen: ”Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä. Älä meitä koskaan heitä.” Rukous on meillä edelleenkin mielessä.

Juha Vähäkangas
pastori, Karjasillan seurakunta

 

5. sunnuntai pääsiäisestä
Psalmi: Ps. 40:2–6
1. lukukappale: Jer. 29:11–14
2. lukukappale: Ef. 3:14–21
Evankeliumi: Joh. 16:23–33

Rogate (= anokaa, rukoilkaa) poikkeaa muiden pääsiäisen jälkeisten sunnuntaiden latinalaisista nimityksistä sikäli, ettei sitä ole saatu päivän antifonista vaan rukouskulkueista, joita Roomassa järjestettiin 300-luvulta alkaen. Ne korvasivat keväisin pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvun lopulta lähtien kirkolliset rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välisiin arkipäiviin, mistä johtuu niiden myöhempi nimi käyntipäivät. Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.

 

Ps. 40:2–6
Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
  Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
  upottavasta liejusta.

Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
  Hän antoi suuhuni uuden virren,
  kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.

Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
ja turvaavat Herraan.
  Hyvä on sen osa,
  joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
  Herra, minun Jumalani,
  kukaan ei ole sinun vertaisesi!

Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
  Minä haluan kertoa teoistasi –
  niitä on enemmän kuin voin luetella.

 

Jer. 29:11–14
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen.”

 

Ef. 3:14–21
Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.

Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.

 

Joh. 16:23–33
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”

Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää