Runo voi olla pieni pysähdys arjen keskellä

2.5.22

Kiiminkiläisen Katri Taskilan runoissa aiheina ovat muun muassa äitiys ja huoli luonnon säilymisestä tuleville sukupolville. Taskilan runoja kuullaan Kiimingin seurakuntatalolla äitienpäivän aattona 7.5. järjestettävässä runon ja musiikin illassa. Illan tuotto menee Yhteisvastuukeräykselle.


Runot ovat olleet Katri Taskilalle luonteenomainen ilmaisukeino läpi elämän.

– Jo lapsena vaelsin Iijoen rantapolkuja ja kirjoitin. Rakastan myös lukea runoja. Runo on pieni pysähtymisen hetki arjen keskellä.

– Perheen perustettuani koin välillä aikoja, jolloin ehdin kirjoittaa hädin tuskin kauppalappua, mutta viime aikoina minulla on taas ollut vähän enemmän aikaa kirjoittamiselle, sanoo Kiimingin Jäälissä asuva lääkäri ja perheenäiti.

Runokirja ja runoblogi

Tänä vuonna Taskila on alkanut pitää runoblogia ja julkaissut runokirjan.

– Erilaiset tunnetilat, joita liittyy esimerkiksi elämän muutosvaiheisiin, voivat olla hämmentäviä. Kirjoittamalla runoja näistä aihepiireistä olen päässyt käsittelemään niitä mielessäni. Se on ollut terapeuttista.

– Arjessa voi kokea uupumista ja väsymistä. Silti onnellisuuden hetkiä voi pilkahdella arjen pienistä halkeamista. Runoissani on aina myös toivon näkökulma.

Monen vuoden aikana, useissa eri elämäntilanteissa syntyneitä runoja on kirjassa neljästä eri teemasta:

– Runojeni aiheita ovat universaali äitiys, pesän tyhjenemiseen liittyvä elämänmuutos sekä huoli luonnon säilymisestä tuleville sukupolville. Runoilla on myös hengellinen ulottuvuus.

”Luonnossa liikkuessa ajatukset selkiytyvät”

Kuten runoilijoille kautta aikojen, Taskilallekin luonto on inspiraation lähde.

– Luonnossa liikkuessa monet ajatukset alkavat selkiytyä, saavuttaa hahmoa. Luonto herättää myös onnellisuutta ja voi synnyttää sitä kautta runon.

Iijokivarressa varttunut Katri Taskila löysi Kiiminkiin muutettuaan uusia mieluisia luontopaikkoja.

– Täällä on runollisia mänty- ja kanervakankaita sekä Koitelin hienot koskimaisemat. Myös Jäälin ja Kiimingin välinen erämaareitti on paikka, jossa viihdyn.

Suurperheen äitiä huolettaa ilmastonmuutos ja lajien katoaminen.

– Itseäni ja perhettäni olen ohjannut kestävämpään elämäntapaan jo vuosia. Nuoret ovat nykyisin onneksi tietoisempia ja tiedostavampia kuin vanhempansa.

Taskilan runoissa sivutaan raskaitakin aiheita, esimerkiksi luonnonkatastrofeja.

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusi raportti ilmestyi huhtikuun alkupäivinä. Harmillisesti uutisointi siitä jäi paljolti sotauutisoinnin varjoon. IPCC:n viesti kuitenkin oli, että ilmaston lämpenemistä voidaan vielä hillitä, kunhan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen osallistutaan laajasti.

– Yksittäisen ihmisen panos voi olla pieni, mutta kun toimijoita on monta, saavutetaan vaikuttavuutta.

 Kirjan tuotto luonnolle ja mielenterveydelle

Runokirjansa myyntituoton Taskila ohjaa Jäälin ja Kiimingin välisen erämaareitin ylläpitämiseen Jäälin asukasyhdistyksen kautta. Toinen kirjanmyyntikohde on nuorten mielenterveystyön tukeminen Yhteisvastuukeräyksen kautta.

– Nuorten mielenterveys on minulle tärkeä asia sekä sekä äitinä olemisen että työn kautta, sanoo Taskila, jonka perheeseen kuuluu yhdeksän aikuistuvaa nuorta sekä nuorta aikuista: Taskilan viisi lasta aiemmasta avioliitosta sekä puolison neljä lasta hänen aiemmasta liitostaan.

– Nuorten kokemat paineet ovat minulle tuttuja. Korona-aikana nuoret joutuivat joustamaan eniten: he joutuivat siirtymään etäopiskeluun, heidän harrastusmahdollisuuksiaan rajattiin. Nuoret myös kokevat myös suorituspaineita monelta suunnalta.

Korona-aikana nuorten uupumus- ja ahdistusoireet ovat lisääntyneet. Työssään neurologian ja työterveyshuollon erikoislääkärinä Taskila näkee, kuinka yhä useampi uupumuksen vuoksi vastaanotolle hakeutuva on nuori tai nuori aikuinen.

Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys nostaa esiin nuoria, jotka kärsivät etäopiskelun ja eristäytyneisyyden seurauksista: yksinäisyydestä, ahdistuksesta, toivottomuudesta. Yv-kampanja viestittää, että koronan lieveilmiöitä kohdanneet nuoret tarvitsevat tukea.

– Keräyksen teema on hyvä. Nyt on aika osoittaa välittämistä ihan konkreettisesti ja tuoda nuorten arkeen lisää kuuntelevia aikuisia, Katri Taskila sanoo.

Runon ja musiikin ilta äitienpäivän aattona

Katri Taskilan runoja voi kuulla Kiimingissä 7.5. pidettävässä runon ja musiikin illassa.

– Puolisoni Aarno Taskila on musiikin ammattilainen. Hänellä ja hänen muusikkoystävillään on ollut jo pidempään ajatus konsertista. Musiikista ajatus laajeni myös runoihin ja nyt luvassa kaunis kattaus molempia.

Runon ja musiikin illassa kuullaan Yhteisvastuukeräyksen teemaan liittyviä tai sitä sivuavia runoja ja musiikkiesityksiä. Koska tilaisuus toteutetaan äitienpäivän aattona, myös äidit on huomioitu illan runo- ja musiikkivalinnoissa.

Runot lausuu Katri Taskilan ystävä Sanna Savolainen. Musiikkiesityksistä vastaavat  Aarno Taskila (laulu), Risto Ainali (urut), Samuli Seppänen (piano) sekä Eero Pitkälä ja Risto Pitkälä (kantele).

  • Kuljen valon reunaa runon ja musiikin ilta 7.5. klo 18–19.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Ohjelma (10 euroa) sisältää kakkukahvit. Illan tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen kautta nuorten mielenterveystyöhön. Katri Taskilan runokirja ”Kuljen valon reunaa” on myynnissä illan aikana. Kirjan myyntituotto ohjautuu Jäälin asukasyhdistykselle erämaapolun ylläpitoon sekä Yhteisvastuukeräyksen kautta nuorten mielenterveystyöhön.
  • Mitä ajatuksia haastattelu herätti? Anna palautetta tai jätä mielipidekirjoitus paperilehdessä julkaistavaksi 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä