Pääkirjoitus: Annetaan mielen levätä ja lentää huolettomuudessa

13.6.22

"Pitemmän päälle murehtiminen väsyttää ja lamaannuttaa. Siksi nyt kesän kukoistaessa pyhä tehtävämme on katsoa taivaan lintuja, antaa mielen levätä ja lentää huolettomuudessa", sanoo Tyrnävän kirkkoherra Teemu Isokääntä.


Alkukesän päivinä olen seurannut lintujen elämää kotimme pihapiirissä. Erityisesti olen ihastellut pääskysten nopeaa ja taitavaa lentämistä. Lintuja seuratessa mieleen nousevat Jeesuksen vuorisaarnan sanat, joissa hän kehottaa katselemaan taivaan lintuja. Linnut eivät kylvä, eivät leikkaa, eivätkä kokoa varastoon, mutta silti Jumala pitää niistä huolen. Ihmisenkin pitäisi lintujen tavoin turhia murehtimatta luottaa Jumalan huolenpitoon.

Pääskysiä katsellessa olen kuitenkin hiljaa kapinoinut Jeesuksen opetusta vastaan. Kyllä pääskylläkin murheensa on. Muuttomatka Suomeen on kovin pitkä ja vaaroja matkalla piisaa. Samoin pesinnän aikaan pesärauha ei liene itsestäänselvyys.

Toki tunnustan, etten lopulta tiedä mitään noiden taitolentäjien huolehtimisen todellisuudesta, mutta itse ainakin huolehdin ja murehdin niiden puolesta.

Lintujen huolenaiheista palaan meidän ihmisten murehtimiseen, joka ainakin on todellista. Viime vuodet ja erityisesti kulunut kevät ovat olleet huolten aikaa. Ihmiskunnan klassiset vitsaukset taudit, sota ja luonnonmullistukset ovat monen mieltä murehduttaneet.

Nuo huolet eivät tuo mieleen pääskysen lentoa, vaan ennemmin mielessä on lintuemo, joka pesäänsä suojellakseen esittää haavoittunutta saalistajalle.

Pitemmän päälle murehtiminen väsyttää ja lamaannuttaa. Siksi nyt kesän kukoistaessa pyhä tehtävämme on katsoa tai-
vaan lintuja, antaa mielen levätä ja lentää huolettomuudessa. Erityisesti tätä huolettomuuden lepoa ja lentoa toivon lapsille ja nuorille, kun he kesälomaansa viettävät.

Ja kun pyhän huolettomuuden hetken itselle ja läheiselle suomme, niin muistetaan, ettei pyhä huolettomuus ole välinpitämättömyyttä vaan luottamusta siihen, että Jumala pitää omistaan huolen.

Kirjoittaja Teemu Isokääntä on Tyrnävän kirkkoherra. Pääkirjoitus on julkaistu Rauhan Tervehdyksessä 30.6.2022.

 

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä