Mikä on tärkeintä
Vanha tarina kertoo, että enkeli vieraili samana yönä unessa kahden naapuruksen, Riston ja Reinon luona. Enkeli kysyi molemmilta saman kysymyksen: ”Mitä haluat maailmassa kaikkein eniten?”
Reino mietti tovin ja kertoi sitten pitävänsä eniten hyvin vispatusta puolukkapuurosta, jota saisi nauttia mukavassa nojatuolissa. Samassa Reino huomasikin istuvansa täydellisesti muotoillussa nojatuolissa ja syövänsä taivaallisen hyvää vispipuuroa. Hänen luonaan vieraili tarjoilija, joka toi hänelle säännöllisin väliajoin uuden puurolautasen.
Kun manööveri oli toistunut useita kertoja, Reino tunsi kyllästymistä ja tiedusteli tarjoilijalta, oliko tällä jotain vaihtoehtoja yksitoikkoiseksi käyvään puuronsyöntiin. Vastaus kuului: ”Tätähän sinä toivoit.”
Reino tuli surulliseksi. Mitä hän olikaan tehnyt? Samassa hän näki kauempana kauniin kesäisen niittymaiseman. Niityllä käveli kaksi hahmoa. Reino tunnisti ystävänsä ja naapurinsa Riston, mutta kuka oli hänen seurassaan? Samassa hän kuuli ystävänsä huutavan: ”Tule sinäkin tänne, täällä on Veikko!”
Muistot palasivat Reinon mieleen. Veikko oli Riston ja Reinon luokkakaveri, jota kiusattiin koulussa usein. Reino tunsi äkkiä piston sydämessään. Hän ei ollut puolustanut Veikkoa kiusaajilta, vaikka olisi pitänyt. Riston ääni kajahti taas niityltä: ”Minun luonani kävi enkeli, joka kysyi, mitä haluan maailmassa kaikkein eniten. Vastasin, että haluaisin korjata virheeni.”
Ennen heräämistään unesta Reino kuuli vielä yhden äänen: ”Saat uuden mahdollisuuden.” Herättyään Reino tiesi, mitä hänen pitää tehdä. Hän risti kätensä ja rukoiltuaan lähti täyttämään tehtäväänsä.
Timo Juntunen
Hailuodon kirkkoherra
2. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 49:6–10, 16–21
1. lukukappale: Saarn. 5:9–14
2. lukukappale: 1. Joh. 4:16–21
Evankeliumi: Luuk. 16:19–31
Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.
Ps. 49:6–10, 16–21
Miksi pelkäisin pahana päivänä,
kun petturien kavaluus saartaa minut?
He luottavat rikkauteensa,
kerskailevat suurella omaisuudellaan.
Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa,
ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.
Elämän lunnaat ovat liian kalliit,
ne jäävät iäksi maksamatta.
Ei ihminen elä ikuisesti,
ei hän vältä hautaa.
Mutta Jumala lunastaa minut,
hän tempaa minut tuonelan otteesta.
Älä kadehdi, kun joku rikastuu,
kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.
Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään,
hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.
Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään,
hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.
Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen,
eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.
Saarn. 5:9–14
Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin,
eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.
Tämäkin on turhuutta.
Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin.
Mitä iloa siitä on omistajalleen,
paitsi että saa nähdä sen kuluvan?
Uurastavan uni on makea,
söipä hän vähän tai paljon,
mutta rikkaalta kylläisyys vie unen.
Olen nähnyt kipeän kärsimyksen auringon alla: rikkaus oli annettu omistajalleen onnettomuudeksi. Kohtalon iskusta hän menetti rikkautensa, ja vaikka hänellä oli poika, ei tämän käsiin jäänyt mitään. Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut.
1. Joh. 4:16–21
Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
Luuk. 16:19–31
Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’
Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’”