Hartaus sunnuntaille 5.6.

Lupaus ja lahja

Mitä odotat rippikoulusta? Kysyn tämän kysymyksen jokaisen ryhmän alussa kaikilta rippikoululaisilta. Nimettömissä vastauksissa toistuvat useimmin toive päästä kummiksi, saada kirkkohäät ja rippilahjat, löytyisi uusia kavereita, oppisi itsestään uutta ja olisi kivaa. Esiin tulee myös muutamia toiveita siitä, että saisi eväitä omaan uskonelämään.

Rippikoulu on seurakunta pienoiskoossa. Jokainen tuo mukanaan oman siihen asti eletyn elämän asenteineen, kysymyksineen ja oivalluksineen. Yhteisen matkan aikana joukosta erilaisia yksilöitä muodostuu toisiaan tukeva oma porukka, yhteisö. Usea lähtee liikkeelle epävarmana ja arastellen, joten on hyvä, ettei tästä matkasta tarvitse selvitä yksin.

Rippikouluun ja konfirmaatioon liittyy vahvasti lupaus. Kirkon puolelta lupaukset ovat oikeuksia ja mahdollisuuksia. Perheissä ja suvuissa on omia perinteitä siitä, mitä rippikoulun jälkeen saa tehdä. Yksi kristinuskon isoista lahjoista on meille annettu Pyhä Henki. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Pyhä Henki jatkaa Kristuksen työtä ja liittää maailman kaikki kristityt yhteiseen uskoon ja Kristuksen kirkkoon. Tämä yhteys kannattelee meitä myös silloin kun itse epäröi ja oma ääni on hiljainen.

Uskontunnustuksen Pyhän Hengen kohta saa aivan erilaisen vakuuttavuuden, kun sen lausuu yhteen ääneen muiden kanssa. Lähes täydessä Oulun tuomiokirkossa Kirkkopäivien afrikkalaisessa gospelmessussa (kuvassa) uskontunnustus oli erittäin vahva ja todellinen.

Seurakunnan yhteinen ääni voimistui tunnustuksen edetessä. En ole yksin – oivallukset siunattavien isosten kasvoilla toivat näkyväksi yhdessä elettyä ja koettua yhteyttä. Pyhä oli läsnä.

Kristuksen tuomaa rauhaa, ei vain sitä mitä maailma antaa, ja Pyhän Hengen yhteyttä rukoillen.

Mono Kuoppala
projektipäällikkö / nuorisotyönohjaaja
Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Helluntaipäivä
Psalmi: Ps. 68:5–11
1. lukukappale: Hes. 36:24–28
2. lukukappale: Ap. t. 2:1–13
Evankeliumi: Joh. 14:23–29

Juutalaisten helluntai oli sadonkorjuun ja 100-luvulta jKr. myös lain saamisen juhla. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä.

Helluntaiaattoon huipentuu helatorstaista alkava Pyhän Hengen odottaminen. Sen iltaan sopii juhlaan valmistava iltajumalanpalvelus tai iltarukous (vesper).

Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Näin helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista.

Ps. 68:5–11
Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi,
ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan.
  Herra on hänen nimensä,
  iloitkaa hänen edessään!

Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja,
Jumala pyhässä asunnossaan.
  Hän antaa yksinäiselle kodin, hän päästää vangitut vapauteen,
  mutta hänen vastustajansa saavat asua paljaaksi paahtuneessa maassa.

Jumala, kun sinä johdit kansaasi,
kun kuljit autiomaassa,
  niin maa järisi ja taivas vihmoi vettä Jumalan, Siinain Herran,
  Jumalan, Israelin Jumalan edessä.

Sinä, Jumala, annat runsaat sateet,
nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan.
  Sinun väkesi elää siellä,
  hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala.

Hes. 36:24–28
Näin sanoo Herra Jumala:
”Minä otan teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan. Te saatte asua maassa, jonka minä olen isillenne antanut, te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.”

Ap. t. 2:1–13
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: ”Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”

He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: ”Mitä tämä oikein on?” Mutta jotkut pilkkasivat: ”He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.”

Joh. 14:23–29
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”