Nuoren puheenvuoro: Älkää riistäkö meiltä luontoa

4.6.22

Ilona Piekkolan puheenvuoro #Yhdessä2022-tapahtuman tilaisuudessa, jossa piispa Jukka Keskitalo, ministeri Tytti Tuppurainen ja kansanedustaja Juha Sipilä puhuivat teemasta "Millaisen maailman jätämme lapsillemme".


Teksti: Ilona Piekkola . Kuvat: Kirsikka Kujanpää .

Minut on pyydetty tähän puhujapenkkiin johdattelemaan teidät seuraavaan aiheeseen, joka seuraa meitä hautaan asti, eli ympäristöaiheeseen. Olen otettu, että minulle on annettu mahdollisuus haastaa teitä ja tuoda omia filosofisia ajatuksiani esille.

Monella meistä jäivät koronapandemian aikana ympäristöön ja ilmastoon liittyvät huolettavat asiat toiselle sijalle aivojemme sopukoissa, sillä sen tilan vei oikeutetusti ja luonnollisesti huoli läheistemme hyvinvoinnista sekä terveydestä.

Pikkuhiljaa kuitenkin alamme jättää taaksemme tämän vaikean vaiheen, ja voimme taas kääntää valokeilan kohti tulevien sekä nykyisten nuorten tulevaisuuteen.

Uskallan väittää, että moni tämän hetkinen nuori kokee olonsa ahdistuneeksi ja hylätyksi. Ahdistuneeksi siksi, koska emme voi olla varmoja siitä, että tulevaisuutemme tulee olemaan yhtä vihreä ja turvallinen ympäristö kuin nyt, unelmissamme jopa parempi.

Hylätyksi siksi, koska mitään ei tunnu tapahtuvan ja kukaan ei vaikuta välittävän. Saamme huomiota vain protestoimalla, mutta sekin on hetkellisten tyhjien lupausten rauhoittamaa.

Tuntuu kuin meiltä riistettäisiin jotain, jotain mikä kaikilla teillä aikuisilla ja teitä edeltävillä on ollut ennen meitä.

 

Tällä hetkellä, tuntuu kuin meiltä riistettäisiin jotain, jotain mikä kaikilla teillä aikuisilla ja teitä edeltävillä on ollut ennen meitä, nimittäin mahdollisuus kokea, elää, tutkia tätä mahtavaa luontoa, joka tekee elämisemme mahdolliseksi.

Haluan pitää sen uskon, ettette yritä riistää meiltä, vaan yritätte antaa meille, antaa yhden perusoikeutemme: tulevaisuuden, jossa niityt kukoistavat ja vedet kimmeltää puhtautta.

Moni meistä varmaan odottaa teiltä vastausta, ideaa, ajatusta, jotain sanottavaa, mikä lohduttaisi meitä ja antaisi meille toivoa tulevaisuudelle. Tämän hetkinen epävakaa tilanne koronan jälkeisessä maailmassa, sekä kauhua herättävät tapahtumat.

Ukrainan alueella aiheuttavat huolta ja seuraavia kysymyksiä: ”Mitä seuraavaksi?”, ”Onko meillä aikaa luonnolle?”, ”Miten päihitämme koronan jättämät lommot ympäristöömme?”, ”Montako vuotta meillä on? Ja tekeekö hallitus mitään, vai onko tämä meidän vanhempien jättämä perintö joka jää meille nuorille hoidettavaksi?”

=> Anna palautetta tekstistä täällä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä