Hartaus sunnuntaille 31.7.

Kun usko ei tunnu miltään

Oletko joskus kokenut Jumalan läsnäolon, Jumalan pelottavan ja ihastuttavan läsnäolon? Tutkimusten mukaan uskonnollisiksi tulkitut kokemukset ovat vähentyneet.

Erityisesti voimakkaat kokemukset ovat nykyään harvinaisia. Enkeli ei ole ilmestynyt meille tulenliekissä, kuten Moosekselle. Me emme ole kuulleet Jumalan ääntä taivaasta tai nähneet Moosesta ja Eliaa keskustelemassa Jeesuksen kanssa vuorella, kuten Jeesuksen ensimmäiset seuraajat.

Emme voi enää puhua uskottavasti Jumalasta, joka kohtaa meidät välittömästi ja kokonaisvaltaisesti. Sen sijaan meitä yhdistää kokemus, että Jumalaa ei näy eikä kuulu.
Pitäisikö meidän olla huolissamme siitä, että meille ei ole tarjolla kirkastusvuorikokemuksia?
Kysymys uskonnollisista kokemuksista ei ole näet yhdentekevä, sillä meidän on helpompi hyväksyä todeksi sen, minkä voimme kokea todeksi.

Luterilaisessa kirkossa olemme suhtautuneet epäluuloisesti tunteiden ja kokemusten todistusvoimaan. Ja hyvä niin. Emme näet voi koskaan olla varmoja siitä, että olemme kokeneet Jumalan läsnäolon.

On myös mahdollista väittää, ettei ole olemassa mitään erityistä uskonnollisen kokemuksen lajia. Inhimillinen kokemus voi olla vain kokemus meistä itsestämme, ei Jumalasta.

Uskonnollisten kokemusten puutteesta huolimatta voimme luottaa, että kaikki on Jumalan kädessä, että elämä on ihmeellistä.

Kristittyinä meiltä ei vaadita uskonnollisuutta tai tunneherkkyyttä. Kristinuskon oikeutus löytyy ihan tavallisesta elämästä, tavasta, jolla olemme vuorovaikutuksessa itsemme, toistemme ja maailman kanssa.

Päivi Jussila
Tuiran seurakunnan kappalainen

Kirkastussunnuntai
Psalmi: Hab. 3:4
1. lukukappale: 2. Moos. 3:1–6
2. lukukappale: 2. Piet. 1:16–18
Evankeliumi: Matt. 17:1–8

Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien. Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.

Hab. 3:4
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.
Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
Päivä koittaa vanhurskaille,
ilo niille, joiden sydän on puhdas.

2. Moos. 3:1–6

Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?”

Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

Matt. 17:1–8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.

Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”

Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.