Pitkiltä poluilta uusille urille

– Ajattelin, että nyt on hyvä aika mennä omia unelmia kohti. Haave hierojan ammatista on elänyt mielessäni jo vuosia. Näin sanoo tänä vuonna hierojaopinnot aloittanut Riikka Salminen.

– Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2002. Ehdin työskennellä samassa työpaikassa lähes 20 vuotta, vain työnantaja vaihtui yrityskauppojen myötä. Olen ollut pois työelämästä ainoastaan äitiysvapaan kymmenisen vuotta sitten sekä opintojen vuoksi vuonna 2020–2021. Ajatus vakituisesta työpaikasta on antanut elämään tiettyä turvaa ja varmuutta.

Työ oli mieluisaa, mutta työnkuva muuttui liikaa

Salminen kertoo pitäneensä työstään kehitysvammaisten parissa. Työnkuva kuitenkin muuttui vuosien saatossa paljon.

– Mietin, että en voi enää tehdä työtäni samalla ilolla kuin aloittaessani lähihoitajan työt.

– Työt lisääntyivät, mutta hoitotyöhön jäi aina vain vähemmän aikaa. Koin, ettei asiakkaita hoidettu enää yksilöllisesti. Määräykset tulivat ylemmiltä tahoilta, ja ne eivät kohdanneet kentällä tehtävään työhön mielestäni ollenkaan. Se on surullista, miettii Salminen.

Hoitoalalla vallitseva hoitajapula, vaihtuva henkilökunta, kiire ja töiden lisääntyminen saivat Salmisen miettimään uudelleen kouluttautumista.

– Lähdin opintovapaalle 2020, ja suoritin reilussa vuodessa logistiikka-alan perustutkinnon. Tykkäsin opiskella, oli ihana tehdä välillä jotain täysin erilaista.

Harjoittelujaksoa Salminen kuvaa vaikeaksi.

– Työ oli rankkaa, tein paljon yövuoroja, lapseni oli paljon hoidossa. En pelkää fyysistä työtä, mutta lastatessani rekkoja minun oli myönnettävä, että fysiikkani ei kestä. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että sain suoritettua koulun loppuun.

Valmistumisen jälkeen Salminen haki kuljetusalan töitä, mutta ei niitä saanut.

En oikeastaan edes hirveän kauaa miettinyt, vaan päätin hakea hierojakoulutukseen.

– Ajattelen, että kohtalo tarkoitti asian menevän niin. Palasin vanhaan työhöni. Muutaman kuukauden päästä muistin, miksi halusin opiskella uuden ammatin. En oikeastaan edes hirveän kauaa miettinyt, vaan päätin hakea hierojakoulutukseen.

Opiskeleminen  on ollut ihanaa

– Olen tykännyt aivan valtavasti! Meillä on hyvä ryhmä opiskelemassa, olemme jollain tavalla samanhenkisiä ihmisiä. Opiskelussa on myös alueita, joissa en ole omalla mukavuusalueellani, mutta nekin on ollut hieno kokea. Olen saanut rohkeutta, sanoo Salminen.

– Pidän opiskelusta, vaikka tahti on tiivis ja opeteltavaa paljon. Teoria on minulle haastavaa, enkä voisi edes ajatella, että opiskelisin työn ohessa. Töiden aika on sitten kun olen valmis.

Salminen kokee vahvuudekseen ihmisläheisen työn. Hän haaveilee yrittäjyydestä.

– Olisi mahtava, jos voisin tulevaisuudessa yhdistää kokemukseni hoitoalalta ja hierojan ammattitutkinnon. Erityisesti työskentely vanhusten ja kehitysvammaisten parissa kiinnostaa.

– Menen kohti unelmiani, vaikka tiedän, että se ei ainakaan yrittäjyydessä ole helpoin tie.

”Oli aika hypätä tuntemattomaan”

Satu Paakinaho teki 17 vuotta töitä kaupan alalla, samalla työnantajalla myyjänä, asiakaspalvelijana sekä somistajana.

– Muutama vuosi sitten koin, että nyt on aika muutokselle. Tiesin, että haluan tehdä töitä ihmisten parissa, asiakaspalvelijana.

– Jollakin tavalla suntion ammatti kiehtoi minua. Sain opiskelupaikan Raudaskylän kristilliseltä opistolta, otin opintovapaata ja aloitin opiskelun syksyllä 2018.

Jollakin tavalla suntion ammatti kiehtoi minua.

–Tutkinto suoritetaan jokaiselle laaditun suunnitelman mukaan. Minulle sopi juuri käytännön oppiminen, en niinkään välitä lukemisesta ja kirjoittamisesta. Nyt jälkeen päin ajattelen, että en olisi jaksanut opiskella työn ohella. Oli ihana saada keskittyä vain opiskeluun, pohtii Paakinaho.

Viiden kuukauden harjoittelun hän teki Tuiran seurakunnassa, ja osan näytöistä Intiössä.

– Silmiä avaavin kokemus oli harjoittelu krematoriossa. Ihailen erityisammattihenkilöitä, jotka Oulussa hoitavat krematoriotyön. He tekevät työnsä jokaista vainajaa kunnioittaen.

Valmistuttuaan Paakinaho palasi vanhaan työhönsä kaupan alalle. Keväällä 2021 Tuiran seurakunnasta tiedusteltiin, kiinnostaisiko suntion sijaisuus.

– Tein oikeastaan aika ison päätöksen: sanoin itseni irti vakituisesta työstäni, vaikka sijaisuus ei kestänyt kuin vuoden 2021 loppuun. Koin, että oli aika hypätä tuntemattomaan. Onneksi hyppäsin. Ennen sijaisuuteni päättymistä Tuiran seurakuntaan suntion virka tuli hakuun. Sain sen. Ajattelen, että olen tehnyt juuri oikeat valinnat. Pidän työstäni todella paljon.

Monipuolinen työ, mukava tiimi

Paakinahon virkapaikka on Pateniemenrannan uudessa seurakuntakodissa Ankkurissa. Osan viikosta hän toimii myös Tuirassa, ja käy välillä Haukiputaan seurakunnassa tekemässä vuoroja.

– Työni parhaita puolia on juuri monipuolisuus. Kohtaan ihmisiä eri elämäntilanteissa, näen elämänkaaren alusta loppuun saakka. Saan tehdä asiakaspalvelutyötä – työtä, josta pidän.
Pakinaho kehuu tiimiä, jossa työskentelee:

– Tuiran seurakunnassa on terve ilmapiiri ja hyvä työkulttuuri. Töissä ei olla koskaan yksin, apu on aina vähintään puhelimen päässä.