Peppi Saukko viihtyi hautausmaalla.

Kesätyö hautausmaalla on ollut hyvä kokemus

9.8.22

Limingan hautausmaalla kesällä työskennelleet Emilia Holm ja Peppi Saukko voisivat tulla samoihin hommiin myös seuraavana vuonna, niin mukava kokemus pesti on ollut.


Teksti: Elisa Rasmusson . Kuvat: Elisa Rasmusson .

Tuposlainen 18-vuotias Emilia Holm  sai tiedon avoinna olevasta kesätyöstä mummoltaan.

– Mummo lähetti minulle kuvaviestin, jossa oli ilmoitus avoinna olevasta kesätyöstä. Hain paikkaa heti! Minusta tämä on kuin suvun perinne, että olen täällä. Samaa työtä ovat tehneet tätinikin.

– Työ on ollut juuri sitä, mitä ilmoituksessa kerrottiin: haravointia, kukkien kastelua, hautojen hoitoa. Olen viihtynyt hyvin, täällä on ollut mukavaa.

– En tuntenut työkavereita ennakkoon. Kaikki ovat olleet kivoja, meillä on mahtava porukka, tulemme hyvin toimeen.

Työnkuva saattaa muuttua nopeallakin aikataululla.

Minulle oli yllätys, kun pääsin mukaan ristiäisiin todistajaksi. Se oli hieno kokemus!

 

– Minulle oli yllätys, kun pääsin mukaan ristiäisiin todistajaksi. Se oli hieno kokemus! Töitä on laidasta laitaan, vaikka pääasiassa olemmekin hautausmaalla kastelukannun tai haravan varressa.

Holm miettii jo ensi kesää.

– Olen ajatellut, että jos mahdollista, ja sen hetkisiin suunnitelmiin sopii, haen tänne uudestaan töihin. Tämä on ollut kokemuksena todella positiivinen.

– Olen iloinen, kun hautausmaalla käyvät ihmiset tulevat juttelemaan. Olemme saaneet positiivista palautetta, että hautausmaalla on ollut siistiä. Se tuntuu hyvältä, työmme jäljet näkyvät haudoilla kävijöille. Pidän ihmisten kohtaamisesta. Tämä on todella kiva työ.

***

Liminkalainen 16-vuotias Peppi Saukko päätti hakea hautausmaalle töihin kavereiden kannustamana.

– Olen pitänyt kioskia Rantakylässä, se on täysin erilaista työtä kuin tämä. Minulla ei oikeastaan ollut ennakko-odotuksia työn suhteen: työ on sitä mitä ajattelinkin sen olevan. Olen tykännyt olla täällä, työkaverit ovat mukavia. Työilmapiiri on rento, työstä ei tule paineita. Tykkään siitä, että tiedän jo päivän alussa, mitä milloinkin tehdään. Päivät menevät vauhdilla.

On ollut mukava huomata, miten ihmiset tervehtivät meitä.

 

– Ensi kesänä minulla on edessä ylioppilaskirjoitukset, mutta ehkä haen tänne taas töihin. Täällä tapaa erilaisia ihmisiä. On ollut mukava huomata, miten ihmiset tervehtivät meitä, ja osa jää juttelemaan, milloin kukista, milloin säästä.

– Haluaisin kannustaa nuoria hakemaan töihin hautausmaalle: tämä on hyvä ja mukava kesätyö. Jos mietityttää, että pärjääkö tai osaako, voin sanoa, että varmasti pärjää. Ja aina saa neuvoja ja apua, jos tarvitsee. Meitä nuoria kohtaan ollaan oltu tosi ihania, ja siksikin täällä on ollut hyvä olla.

=> Anna palautetta jutusta täällä

Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Kesätöissä: Mesfin Keisu löysi oman paikkansa ammattilaisena

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Limingan seurakunta Seurakunnat