D-asema aloittaa lokakuussa

Oulun D-asemasta tulee kaikille avoin kohtaamisen ja kansalaistoiminnan paikka. Yhteisötyöntekijät ovat tavattavissa Tuiran Valtatiellä olevissa tiloissa. Vastaan otetaan niin toiveita, vapaaehtoiseksi ilmoittautujia kuin yhteistyöstä kiinnostuneita.

Valtatie 53:ssä, niin sanotussa Komun talossa, ei ole ikkunoissa vielä teippauksia, mutta joka ikkunaan kiinnitetty lappu kertoo, että tilaan avataan Oulun D-asema.

Avajaisia vietetään 17. lokakuuta, mutta jo sitä ennen D-aseman yhteisötyöntekijät Valtteri Kohvakka, Rebekka Mitrunen ja projektipäällikkö Suvimaria Saarenpää ovat paikalla.

– D-aseman toiminta lähtee alueen asukkaiden tarpeista käsin, mitään valmista suunnitelmaa ei ole. Olemme tavattavissa arkisin kello 9–15, ja meille voi tulla kertomaan toiveita tai ilmoittautua vaikka vapaaehtoiseksi, kolmikko kertoo.

D-aseman tavoitteena on olla kaikille avoin kohtaamisen ja kansalaistoiminnan paikka.

– Moni taho järjestää toimintaa tietyille ryhmille, mutta D-asema on avoin kaikille. Me ollaan diagnoositonta toimintaa, kuvaa Mitrunen, joka on aiemmin työskennellyt kirkon nuorisotyöntekijänä.

Toiveita avoimesta kahvilasta biisintekokurssiin ja kokkailuun

D-asemat ovat Diakonissalaitoksen toimintaa, jota tehdään yhteistyössä paikallisen seurakunnan kanssa. Esimerkiksi Helsingin kolmella D-asemalla Kalliossa, Kannelmäessä ja Kontulassa on kaikilla omanlaistaan toimintaa.

Oulussa yhteistyökumppanina ovat Oulun ev.lut. seurakunnat.

Ensimmäisen kerran Oulun D-aseman ovia pidettiin auki syyskuun alussa Titta på Tuira -tapahtumassa. Tilan takaseinälle on kiinnitetty lappuja, joihin kävijät silloin listasivat ideoitaan.

Toiveissa korostuu yhdessä tekeminen. Halutaan niin yhteisiä retkiä, kokkausta, tietovisoja, peli-iltoja, biisintekokurssia kuin ihan vaan oleilua.

Kiinnostus tutustua toisiin kulttuureihin on myös noussut esiin, mikä on luonnollista alueella, jossa asuu paljon muista maista saapuneita. Suunnitelmissa on myös yhteisöruokailuja ja hävikkiruoan jakoa.

Yhteinen tila on tarjolla eri tahojen käyttöön

Suvimaria Saarenpäällä on taustallaan liki 30 vuoden työkokemus kolmannen sektorin kehittämistyöstä, joten kansalaistoiminnan kenttä on hänelle tuttu.

Saarenpään mukaan D-asema pyrkii verkostoitumaan alueen toimijoiden kanssa. Näin ihmisiä pystytään ja osataan tarvittaessa opastaa myös muiden tahojen toimintojen pariin.

Kohvakka, Mitrunen ja Saarenpää kuvaavat itseään mahdollistajiksi. Tarkoitus on, että D-asemalla toimintaa järjestävät ihmiset ja yhdistykset itse.

Tarkkoja aukioloaikoja ei ole, vaan tila on auki silloin, kun siellä on jotain toimintaa. Vapaaehtoisia on ilmoittautunut mukaan jo kymmenkunta.

– Titta på Tuiran kohtaamisissa tuli myös esiin, kuinka ylpeitä ihmiset ovat omasta ympäristöstään, ja halusivat yhdessä pitää siitä huolta, Saarenpää kertoo.

D-aseman ikkunoista näkyy Tuiran isoja kerrostaloja.

Tarkoitus onkin myös suuntautua ulos neljän seinän sisältä lähtemällä yhdessä puistoon pelailemaan tai vaikka elokuviin.

Oulun D-asemalle tulee jakoon Rauhan Tervehdys -lehteä ja sinne tilataan Kaleva. Yhteiseen käyttöön on tulossa myös tietokone ja tulostin.

– Tietotekniikan perusjutuissa mekin osaamme opastaa, mutta digiapua on myös toivottu, kertoo Kohvakka.

LISÄTIETOJA:


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää