Päivän työ: Kohtaamisia merellä ja satamassa

13.9.22

Laiva on merimiehen koti, työ- ja vapaa-ajan paikka. Satama- ja laivakuraattori Mia Haapakorva toimii niin Oulun Merimieskirkolla kuin merellä jakaen arkea merimiesten kanssa.


Teksti: Mia Haapakorva . Kuvat: Merimieskirkko ja Mia Haapakorva .

Merenkulkijoiden työ on tänä päivänä tiukkatahtista. He ovat pitkän ajan poissa kotoa ja läheisten luota. Laivakuraattorityö on yksi merimieskirkon palvelumuoto.
Laivakuraattorin työ on kohtaamista ja kuuntelemista, läsnä olevaa ja arkea jakavaa työtä, niin sitä itse kuvailisin.

Muutamia kertoja vuodessa seilaan laivan mukana. Nämä seilaukset kestävät viikosta kahteen viikkoon. Seilauksilla keskusteluja käydään työn lomassa, aivan kuten satamassakin tehtävillä laivakäynneillä.

Menen ihmisten työpaikalle. Laivalla kuraattori kiertää eri työpisteissä, antaen mahdollisuuden tutustua itseensä, läsnäoloa ja näkyvyyttä. Ihmistä varten. Sosiaalista yhdessä oloa, yhteisöllisyyttä. Jaetaan elämää kipupisteistä ihan arjen uutisaiheisiin.

Keskusteluja käydään myös ryhmissä. Osa ihmisistä jakaa heti koko elämäntarinan ja osa pysyy kevyemmällä linjalla. Itse ajattelen, että jaettu taakka on keveämpi kantaa. Työn on tarkoitus olla ennaltaehkäisevää ja työhyvinvointia tukevaa.

Osassa keskusteluista on osattava lukea myös rivien välistä, mitä juuri tuo ihminen haluaa minulle kertoa.

 

Osassa keskusteluista on osattava lukea myös rivien välistä, mitä juuri tuo ihminen haluaa minulle kertoa. Sitten tartutaan siihen aiheeseen. Kuunnellaan. Moni hämmästyy itsekin, kuinka tulee jaettua kipeitäkin asioita.

Tärkeintä on, että ihminen tuntee itsensä kuulluksi ja nähdyksi. Palautetta saan työstäni usein suoraan suullisesti: ”Kiitos kun olit täällä, se helpotti oloani” tai ”Sulle on helppo puhua”.

Laivakuraattorin päivät saattavat venyä pitkiksi. Täytyy pitää huolta myös omasta jaksamisestaan. Joka paikassa ei voi olla yhtä aikaa ja työtä täytyy tauottaa. Ottaa aikaa myös itselleen.

Antoisaa on kuitenkin myös olla ihmisten arjen keskellä. Elää sitä heidän arkeaan.

Laivalla on aina oma henki. Sen aistii. Sitä on vaikea kuvailla, mutta miehistö tekee sen laivan hengen. Jokainen laiva on omanlaisensa työyhteisö. Huumori kukkii ja auttaa jaksamaan. Kommunikoinnin merkitys on suuri. Ihmisten on osattava tulla toistensa kanssa toimeen. Osattava olla toistensa tukena.

Laivakäynnit ovat aina erilaisia. Toisinaan halutaan keskustella pitkään ja toisinaan halutaan ostaa puhelinkortti. Yhteys kotiin nousee tärkeäksi lähes kaikissa keskusteluissa.

Yhteys kotiin nousee tärkeäksi lähes kaikissa keskusteluissa.

 

Oulun merimieskirkolla toimii myös aktiivinen vapaaehtoisten joukko, joka tekee myös laivakäyntejä ja pitää auki Oulun satamassa sijaitsevaa merimieskirkkoa.

Yhteisöllisyys on osa merimieskirkon elämää.

=> Anna palautetta jutusta täällä

Lue muita Päivän työ -sarjan juttuja:

Päivän työ: Loman jälkeen töihin

Päivän työ: Opas on myös kuuntelija

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä