Työ asunnottomuuden kitkemiseksi jatkuu Oulussa

Aste-hankkessa löydettiin koti yli sadalle päihteitä käyttävälle asunnottomalle oululaiselle. Hanke päättyi, mutta työ jatkuu. Esimerkiksi piiloasunnottomuutta pitää tehdä näkyväksi.

pixabay

Nuorille päihteitä käyttäville asunnottomille palveluita kehittänyt Aste-hanke päättyi syyskuun lopussa, mutta työ asunnottomuuden poistamiseksi jatkuu.

Tästä eteenpäin kohderyhmää eivät ole enää yksinomaan 18–30-vuotiaat vaan aivan kaikenikäiset oululaiset, joilla on päihteidenkäytöstä tai mielenterveysongelmista seuranneita asumisen ongelmia.

Tavoitteena 20 asuntoa, tuloksena 116

Kenttätien palvelukeskuksen palveluesimies Katja Karppinen kertoo, että hankkeen tavoitteena oli saada asunto kahdellekymmenelle suonensisäisiä huumeita käyttävälle nuorelle oululaiselle, mutta tavoite ylittyi kirkkaasti:

– Löysimme kodin 116 ihmiselle. Asunnon saaneista 81 oli alle 30-vuotiaita, Karppinen iloitsee.

– Hankkeen aikana onnistuttiin myös ehkäisemään asunnottomuuden syntymistä puuttumalla ongelmiin jo ennen kuin ihmiseltä menee asunto alta.

Tilapäismajoitusta, tukea ja palveluita

Kenttätien palvelukeskus tarjoaa asunnottomille tilapäismajoitusta sekä kohtaamispaikan, päiväkeskus Huilin, jossa voi esimerkiksi pestä pyykkiä.

Kenttätiellä on sairaanhoitaja ja kolme sosiaalialan ohjaajaa. Sairaanhoitaja ei tee etsivää työtä, mutta lähtee esimerkiksi saattamaan asiakasta päihdehoitoon. Ohjaajat puolestaan esimerkiksi auttavat asunnon haussa ja toimivat tulkkeina asiakkaan ja palveluiden välillä.

– Ohjaajat myös jalkautuvat kaduille. Asiakkaita tavoitamme myös yhteistyökumppanien kautta – esimerkiksi seurakunnan diakonian aamupalalta, Karppinen kertoo.

 Piiloasunnottomuus näkyväksi

Suomessa asunnottomuus ei juurikaan näy katukuvassa eivätkä kaikki asunnottomat näy numeroina tilastoissa. Osittain tämä johtuu siitä, että noin 70 prosenttia asunnottomista on piiloasunnottomia, jotka kiertävät nukkumassa tuttavien tai sukulaisten luona. Heitä ei aina osata mieltää asunnottomiksi.

Karppinen tunnistaa ajattelumallin: moni pitää asunnottomina vain heitä, jotka yöpyvät Kenttätien kaltaisissa paikoissa.

Yksi Aste-hankkeen tavoitteista olikin tehdä piiloasunnottomuutta näkyväksi.

– Tavoitimme asumis- ja sosiaalipalveluiden piiriin 364 ihmistä. Heistä valtaosa, 275, oli alle 30-vuotiaita. Valtaosa tavoitetuista oli päihdeongelmaisia asunnottomia, jotka tähän asti ovat olleet kaikenlaisten palveluiden ulkopuolella.

Itsenäistynytkin nuori voi kaivata tukea

Nuorten läheisille Katja Karppisella on viesti: muistetaan olla kiinnostuneita nuorten asioista silloinkin, kun nuoret ovat jo itsenäistyneet kotoa omilleen.

– Läheisten aikuisten tuki on tärkeää. Nuorten siivet eivät välttämättä aina heti kanna.

Karppinen kannustaa puuttumaan tilanteeseen aina kun huomaa lähipiiriin kuuluvalla ihmisellä haasteita elämänhallinnassa, olipa haasteita nuorella tai jo varttuneemmalla ihmisellä.

– Jos läheisellä on esimerkiksi päihdeongelma ja vuokranmaksuongelmia, apua kannattaa etsiä jo ennen kuin asunto menee alta. Aluksi voi ottaa yhteyttä vaikka tänne Kenttätien palvelukeskukseen.

  • Viime vuoden lopulla Suomessa oli 3948 asunnotonta. Heistä pitkäaikaisasunnottomia oli 1318. Alle 25-vuotiaita asunnottomia oli 711. Asunnottomia naisia oli 891. Asunnottomista 655 nukkui yönsä ulkona.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää