Kolumni: Mistä tunnet sä ystävän?

2.11.22

"Nyt joudun piirtämään viivan yli ystäväni nimen. Hänen osoitteensa muuttui, hän sai kutsun taivaan kotiin. Luopuminen on vaikeaa", kirjoittaa haikeana Virpi Sillanpää-Posio.


Teksti: Virpi Sillanpää-Posio .

Kaikki ystävyyssuhteet eivät synny lapsuuden hiekkalaatikolla. Ne syntyvät ja kehittyvät siellä missä liikumme, työskentelemme, harrastamme tai vietämme aikaa.

Aikuisena ystävyyssuhteiden syntyminen on erilaista. Omat merkittävimmät nuoruudenystäväni ovat kadonneet maailman tuuliin. Joskus se surettaa. Tilalle on kuitenkin tullut tasapainoisia ja tasavertaisia ystävyyssuhteita. Elämä on heittänyt samaan paikkaan ja antanut mahdollisuuden ystävyydelle.

Keittiön kaapissa on osoitekirja tai oikeastaan kaksi, vanha ja uusi. Olen yrittänyt useamman vuoden ajan siirtyä uuteen osoitekalenteriin, mutta en ole pystynyt.

Vanha osoitekirja on ollut minulla noin 30 vuotta. Se näyttää kuluneelta ja sen sisältä tippuu osoitteenmuutoskortteja ja kaikenlaisia lappusia, valokuviakin. Se on täynnä merkintöjä elämästä.

Siellä on tukku uusia osoitteita kertomassa monista muutoista. Siellä on osoitteita, joissa on asunut iso lapsiperhe ja nyt sen osoitteen alla on jo niiden lasten omia osoitteita ja uusia perheitä. Siellä on henkilöiden nimiä, joista en ole kuullut pitkiin aikoihin. Siellä on tästä elämästä jo poistuneiden nimiä. Heidän vuokseen en voi hylätä vanhaa osoitekirjaa. Haluan pitää heidät tällä konkreettisella tavalla elämässäni.

Nyt joudun piirtämään viivan yli ystäväni nimen. Hänen osoitteensa muuttui, hän sai kutsun taivaan kotiin. Luopuminen on vaikeaa. Muisteleminen auttaa ja lohduttaa. Olen selannut vanhoja kuvia ja lukenut kännykästä vanhoja viestiketjuja, joita en varmasti poista.

Kirjallisuus yhdisti meitä vahvasti. Tapasimme usein kirjakaupassa, mutta liian usein myös sairaalassa. Lähes vuorotellen olimme pitkiä jaksoja hoidossa. Oman sairastamiseni vaikeina päivinä hän laittoi aina viestiä: ”Et ole yksin, et ole koskaan yksin”.

Muistetaan ystäviämme tänä päivänä. Kannatellaan heitä esirukouksin. Hyvää ystävääni Juha Vähäkangasta muistaen.

Kirjoittaja on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva oppilaitospastori

Lue kirjoittajan aiempia tekstejä:

Kolumni: Auttamiseen sitoutuneet

Kolumni: Lämpimät rippikoulumuistot

Lue lisää aiheesta:

Karjasillan seurakunta Näkemyksiä