Konsertin laajassa esiintyjäjoukossa ovat niin MPK Pohjois-Suomen soittokunta, Tammenlehväkuoro kuin nuorisokuorot Celeste Limingasta ja Suvilinnut Lumijoelta. Solisteina kuullaan Lassi Makkosta, Sonja Turtista ja Terhi Korria. Säestyksistä vastaa Hanna Korri.
Ensimmäisen kerran vastaava konsertti järjestettiin neljä vuotta sitten. Nyt idea toistetaan, mutta vielä isommin.
– Olen kuullut, että se oli mieleenpainuva kokemus. Uskon, että nytkin on luvassa tunteikas ja tunnelmallinen konsertti, kertoo Markku Välimäki Limingan seurakunnasta.
Isänmaallinen, muttei jäykkä konsertti
Pohjois-Suomen soittokunta tulee Liminkaan lähes 30 soittajan kokoonpanolla.
– Olen erityisen iloinen siitä, että nuoret pääsevät esiintymään yhdessä orkesterin kanssa.
Yhdessä kuorot ja orkesteri esittävät muun muassa Hymnin puolustusvoimille sekä Pekka Simojoen säveltämän Tulkoon joulu -kappaleen.
Välimäki kertoo odottavansa jännityksellä Lassi Makkosen tulkintoja Suomalaisesta rukouksesta ja Evakon laulusta, Tammenlehväkuoron kokeneiden miesäänteen esityksiä sekä Terhi Korrin esittämää herkkää laulua Siellä jossakin, joka kertoo lapsen ikävästä rintamalla olevan isän perään.
Konsertti päättyy kaikkien esittäjien yhdessä esittämään Veteraanin iltahuutoon.
– Luvassa on isänmaallinen, muttei jäykkä tai synkistelevä konsertti. Kaiken kruunaa paikkakunnan paras juontaja, vs. kirkkoherramme Eeva Mertaniemi, kehaisee Välimäki.
Tuotto jää Limingan ja Lumijoen alueelle
Konsertti on Limingan seurakunnan ja Lions Club Liminka-Liminganlahden järjestämä. 10 euron hintaisten ohjelmien tuotto suunnataan lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi Limingassa ja Lumijoella.
Lionsklubin konserttivastaava Jukka Raitio haluaa kiittää yhteistyökumppaneita.
– Ilman teidän tukeanne konsertti olisi jäänyt haaveeksi. Teimme sen taas yhdessä.
Kiitokset hän suuntaan myös kaikille konsertin toteutuksessa ja suunnittelussa mukana olleille sekä Limingan seurakunnan henkilöstölle.
– Pitkä yhteistyö Limingan seurakunnan ja kolmen paikallisen lionsklubin kanssa on antanut paljon hyvää ja mieleenpainuvia hetkiä niin Limingan kuin Lumijoen asukkaille, Raitio toteaa.
Meneillään on kova flunssakausi, mutta järjestäjät toivovat, että taudit eivät liikaa pelota ja ihmiset uskaltautuisivat paikalle.
– Parasta olisi, jos tulijat lähtiessään sanoisivat, että kyllä kannatti tulla, Välimäki ja Raitio toteavat.
- Himmetä ei muistot koskaan saa -konsertti lauantaina 26.11.2022 kello 16 Limingan kirkossa. Ohjelma 10 euroa.