Hartaus sunnuntaille 18.12.

Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille.

Ei haittaa, vaikka ei jaksa

Jumala tahtoo rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma.

Jouluperinteet velvoittavat meitä vuosi toisensa jälkeen uurastamaan, että kokisimme yhä uudestaan sen ”vanhan kunnon joulun”. Teemme perinteiset joulusiivoukset, kaivamme esiin tutut joulukoristeet, ja valmistamme perinneruokia juuri sillä tavalla kuin ne on aina valmistettu. Silti useimmiten käy niin, että joulusta puuttuu se jokin. Mikään ei tunnu siltä kuin ennen.

Olenko minä nyt väsyneempi, enkö saa mitään aikaiseksi? Onko ilmapiiri perheessä ja suvun kesken jotenkin kiristynyt? Eikö mikään enää huvita, lapsetkin ovat jo niin isoja, että ne eivät enää usko Joulupukkiin. Lahjoja vaan he eivät koskaan tunnu saavan tarpeeksi.
Elämä muuttuu, ja vanhat tukipylväät horjuvat. Ennen pystyin luottamaan jaksamiseen, terveyteen ja toimeentuloon. Ajattelin että sattui mitä tahansa, niin yhteiskunta huolehtii omistaan. Nyt kun ei enää jaksa, sairastaa ja toimeentulo on tiukilla, ei voikaan enää luottaa, että yhteiskunta ottaa kopin. Uhkakuvat nousevat vuorien korkuisiksi. Joulun rakentaminen kaiken tämän keskellä tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.

Joulun ilosanoma on sama kuin aina ennenkin. Jumala antoi oman poikansa syntyä ihmisenä maailmaan. Jeesus eli ihmisen elämän, ja osti meidät vapaaksi pahan vallasta.

Jeesuksen tähden meillä on turvallinen tulevaisuus Jumalan tykönä Taivaassa. Tämä ilosanoma on Jumalan lupaus meille kaikille Jeesukseen turvaaville. Se lupaus on varma. Siksi meillä ei ole mitään hätää. Ei hätää, vaikka tapahtuisi mitä.

Joulun sanoma voi tänä jouluna olla paljon todellisempi kuin koskaan ennen. Ei haittaa, vaikka ei jaksa. Ei haittaa, vaikka ei ole varaa. Jumala on silti meidän lähellämme. Rauhan ruhtinas on tullut keskellemme. Joulun tärkein asia on silloin kohdallaan.

KIRSI JÄRVELIN
nuorisotyönohjaaja, Oulunsalon seurakunta

 

4. adventtisunnuntai
Psalmi: Ps. 130:5–8
1. lukukappale: 1. Moos. 21:1–7
2. lukukappale: Hepr. 6:13–19
Evankeliumi: Matt. 1:18–24

Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille.

Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen.
Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa.

Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen.

 

1. Moos. 21:1–7
Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. Saara sanoi: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.” Ja Saara sanoi vielä: ”Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: ’Saara imettää poikia’? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään.”

 

Hepr. 6:13–19
Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän lupasi: ”Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä”, ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu.

Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma.

 

Matt. 1:18–24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää