Kirkkovaltuutettu Hanna Kallunki esittää maksuttomien, kaikille avoimien ruokailujen järjestämistä Muhoksen seurakunnassa. Kallunki toivoo, että ruokailuja alettaisiin järjestää 4–5 kertaa vuodessa hartauden tai jumalanpalveluksen yhteydessä.
– Seurakunnan taloudellinen tilanne on hyvä, joten maksuttomien ruokailujen järjestäminen on mahdollista. Pidänkin tärkeänä, että seurakunnan taloudellinen hyvinvointi hyödyttää tavallisia muhoslaisia, Kallunki perustelee aloitettaan.
– Yhteinen ruokailu lisää osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Kun se järjestetään hartauden yhteydessä, ihmisiä kutsutaan kuulemaan myös Jumalan sanaa. Jeesus kehottaa palvelemaan ja auttamaan lähimmäistä: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.”
– Moni muhoslainen ihminen kamppailee yksinäisyyden, taloudellisten vaikeuksien ja turvattomuuden kanssa. Yhteinen ruokailuhetki olisi monelle tärkeä, rohkaiseva ja voimaannuttava asia, Kallunki toteaa aloitteessaan.
Kirjallisen aloitteen käsittelee Muhoksen seurakunnan kirkkoneuvosto.
Muhoksen seurakunta muisti kokouksessa pitkäaikaisia luottamushenkilöitä seurakuntatyön pronssisella ansiomerkillä ja kunniakirjalla.
Huomionosoituksen saivat Gunnar Göransson, Sauli Parviainen ja Hannele Repo 12 vuoden luottamustehtävissä mukana olosta sekä Mika Kinnunen 10 vuodesta luottamushenkilötehtävissä.