Pääkirjoitus: Sanojen signaalit

5.12.22

"Kuulkaa heikkoja signaaleja. Jutelkaa. Olkaa läsnä arjessa. Lähtekää etäämmälle. Älkää pyörikö vain omissa piireissänne", kannustaa Eeva Mertaniemi.


Teksti: Eeva Mertaniemi . Kuvat: Ebba Moilanen .

Kirkon työssä kuulee usein toiveita siitä mitä seurakunnan pitäisi tehdä. Se on hyvä, että toiveita lausutaan, koska kaikkea ei hoksaa, kun katsoo asioita omasta näkökulmastaan. Kun vaihtaa tulokulmaa, moni asia näyttäytyy toisin.

Me pyhäinpäivän iltakirkkoa toimittaneet ja illan tehtäviä hoitaneet työntekijät saimme kolme palautetta saman illan aikana kirkkomme invaluiskan toimimattomuudesta. Se on liian mutkainen ja liian jyrkkä. Sitä pitkin ei pääse yksin kirkkoon. Avustajaksi tarvitaan hyväkuntoinen pukkaaja, jonka voimat riittävät pyörätuolin kirkkoon työntämiseen.

Tarvittiin nuo kolme signaalia. Ryhdyimme toimeen. Asiantuntijatyöryhmä mietti invaluiskalle toisenlaisen ratkaisun. Ripeät ja aikaansaavat kiinteistötiimin työntekijät saivat nopeasti aikaan uuden, pitkän ja loivan kulkureitin kirkkoon.

Kirkossa on julkaistu uusi tulevaisuusselonteko, Siunauksen signaalit. Selonteossa kysytään muun muassa sitä, missä ja miten huomispäivän ihmiset tuntevat Jumalan ja pyhän kosketuksen. Esipuheessa arkkipiispa Tapio Luoma tiivistää: ”Pohjimmiltaan kysymys on kirkon aidosta kiinnostuksesta ihmisiä kohtaan. Sekin on signaali – merkki kuuntelevasta kirkosta.”

Kirkon esteettömyys ja saavutettavuus pitäisi olla jo itsestään selvää. Vuonna 2020 julkaistu kirkon Ovet auki -strategia kehotti pitämään ovia auki tulijoille ja yhdessä tekemiselle. Nyt Siunauksen signaalit -selonteko kehottaa kirkon toimijoita samansuuntaisesti.

Kuulkaa heikkoja signaaleja. Jutelkaa. Olkaa läsnä arjessa. Lähtekää etäämmälle. Älkää pyörikö vain omissa piireissänne. Kohdatkaa elämän monimuotoisuus ja keskustelkaa siitä yhdessä. Kulkekaa rukoillen ja siunatkaa. Älkää jököttäkö paikoillanne, tarttukaa toimeen.

Kirjoittaja on Limingan vs. kirkkoherra

=> Anna palautetta tekstistä täällä

Lue lisää aiheesta:

Limingan seurakunta Näkemyksiä