Elias Niemelä, Lauri-Kalle Kallunki ja Henna-Mari Sivula esiintyvät konsertissa.

Valo välkkyvä vie kirkkoon aatonaatonaattona

19.12.22

Vuosikymmen sitten ensimmäisen kerran järjestetty Valo välkkyvi talvitiellä -konsertti on kerännyt monena vuonna Oulun tuomiokirkkoon yli tuhat kuulijaa.


Teksti: Elsi Salovaara . Kuvat: Anne Visuri .

Illalla kaksi päivää ennen jouluaattoa Oulun tuomiokirkko on hyvin todennäköisesti taas täynnä väkeä.

Vuosikymmen sitten ensimmäisen kerran järjestetty Valo välkkyvi talvitiellä -konsertti on kerännyt monena vuonna paikalle yli tuhat kuulijaa. Viime vuosina konserttia on voinut seurata myös Virtuaalikirkon kautta.

– Alusta alkaen ajatuksena oli luoda perinne, toteavat Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttorit Lauri-Kalle Kallunki ja Henna-Mari Sivula.

Konsertista on tullut tekijöilleen tärkeä

Ajankohdaksi valittiin aatonaatonaatto, koska silloin suurin osa joulukonserteista on jo pidetty.

– Niinä vuosina, jolloin on esitetty esimerkiksi Bachin jouluoratoriota ja esitys on jo ollut takana, tämä ei oikeastaan ole edes tuntunut enää työtehtävältä. Tätä ei jännitä samalla tavoin ja valmistautumisessa on ihan erilainen lämpö, kuvaa Kallunki.

Sivula kertoo myös kokevansa konsertin eräänlaiseksi kohokohdaksi työtehtävien joukossa.

Kaksikko onkin ollut mukana jokaisena vuonna. Urkurit ja pianistit vaihtelevat, lisäksi mukana on ollut vierailevia solisteja.

Vierailevana urkurina kuullaan Elias Niemelää. Urkutaituri on mukana ensimmäistä kertaa.

Kolmatta kertaa mukana säestämässä on soitinyhtye.

– Soitinyhtye on tullut pienentämään urkujen roolia. Viime vuonna meillä ei ollut ollenkaan urkuja, vain soitinyhtye. Tänä vuonna on rikas kattaus, kun näiden lisäksi kuullaan myös pianoa.

Kallunki ja Sivula kertovat konsertin olevan myös joululahja seurakuntalaisille. Joulun alla on paljon maksullisia konsertteja, mutta Valo välkkyvi talvitiellä -konsertti on kaikille avoin ja ilmainen.

Laulu kajahtaa keskeltä kirkkoa

Ohjelmistoon kuuluu hyvin pitkälti samoja, perinteisiä joululauluja kuin aiempina vuosina. Sille on syynsä.

– Joulu on aikaa, jolloin ne rakkaat joululaulut tuovat oikean tunnelman, Sivula pohtii.

Urkujen säestyksellä lauletut kappaleet Kallunki ja Sivula laulavat keskeltä kirkkoa, joka puolelta yleisön ympäröimänä. Sivulan mukaan kuulijoiden määrä ilahduttaa aina, mutta mitään pakko ei ole saada kirkkoa aivan täyteen.

– On mukava laulaa, kun väkeä on sopivasti. Kirkkotila soi vapaammin, kun se ei ole ihan täynnä.

Mutta yhtä asiaa konsertissa ei ole vielä kertaakaan kuultu. Se on kappale, jonka mukaan konsertti on nimetty.  Näin ainakin toistaiseksi.

  • Valo välkkyvi talvitiellä -konsertti to 22.12. kello 18 ja 20.30 Oulun tuomiokirkossa. Jälkimmäistä konserttia voi seurata Virtuaalikirkosta.

Lue lisää aiheesta:

Oulun tuomiokirkkoseurakunta Seurakunnat