Hartaus Loppiaiselle 6.1.

Lopusta alkuun

Sanat loppiainen ja loppu juontavat juurensa samasta kantasanasta. Ja loppumisesta tietysti onkin kyse, viimeisestä jouluun liittyvästä pyhästä. Enkelikellon kilinä on vaiennut, kuusi viety kierrätykseen ja konvehtirasioista syöty ne alemmatkin kerrokset. Joululevyt ja laulukirjat siirretään takaisin hyllyyn ja koristeet pakataan laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Olo on hieman haikea, niin kuin aina jonkin hyvän loppuessa.

Mitä pitempään olen ollut kirkon töissä ja elänyt kirkkovuosikalenterin mukaan, loppiainen on alkanut tuntua enemmänkin alulta. Kirkkovuoden mittaan tutustumme Jeesukseen aikuisena, aktiivisena toimijana, opettajana, ihmeiden tekijänä. Messujen evankeliumiteksteissä seuraamme hänen elämäänsä ja tekojaan, kärsimystään ja kuolemaansa ja pohdimme, millaista on elämä hänen jalanjäljissään. Adventin aika on odottamista ja valmistautumista syntymään. Mutta niin usein sen sijaan, että ehtisi valmistaa sydämensä vastaanottamaan syntyvän Messiaan, päivät täyttyvät puurojuhlista, koulukirkoista, Kauneimmista joululauluista, kaikenlaisten asioiden muistamisesta ja loputtomasta viime hetkien hässäkästä. Loppiaiseen päättyy kiire. Vihdoin ehdin pysähtyä, hiljentyä ja keskittyä. Palata oleellisen lähteelle, sinne alkuun.

Loppiaisesta onkin tullut minulle eräänlainen ”ohut paikka”, hetki jossa taivas on erityisen lähellä maata. Loppiaisen evankeliumitekstissä kumarrutaan Pyhän eteen. Seimessä uinuu suuri salaisuus, uuden elämän tuntematon mysteeri. Idän viisaat kameleineen ja kallisarvoisine lahjoineen ovat polvistuneet hänen eteensä, tunnelma on harras ja hiljainen. Tähden valo loistaa halvan majan yllä.

Kun pysähdyn tietäjien tavoin seimen äärelle, on pyhä siinä. Vastasyntynyt lapsi on avuton, viaton, toisista riippuvainen olento. Suhteen luominen häneen alkaa pienistä asioista, hoivasta ja huolenpidosta. Sydämeni seimessä lepäävä lapsi ei ole poikkeus, myös hän kaipaa huolenpitoa kasvaakseen ja tullakseen merkitykselliseksi. Mutta ei itsensä tähden, vaan että minun elämässäni olisi merkitys – joulun lapsen ilo, rauha ja valo.

Hanna Autio
Kirjoittaja on kanttori

Loppiainen

Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille.

Psalmi: Ps. 72:1–3, 8–12

Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi,
opeta oikeamielisyys hallitsijalle!
  Hän jakakoon kansallesi oikeutta,
  köyhiä palvelijoitasi hän auttakoon,
niin vuoret kantavat rauhan hedelmää
ja oikeus verhoaa kukkulat.
  Merestä mereen hän hallitkoon,
  suurelta virralta maan ääriin asti.
Kumartakoot häntä aavikoitten asujat,
hänen edessään viholliset nuolkoot tomua.
  Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat,
  Saban ja Seban kuninkaitten verot.
Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä,
ja palvelkoot häntä kaikki kansat,
  sillä hän kuulee köyhän avunhuudot
  ja rientää turvattoman auttajaksi.

1. lukukappale: Jes. 49:5–7

Ja nyt sanoo Herra,
hän, joka teki minut palvelijakseen kohdusta alkaen
palauttaakseen Jaakobin luokseen
ja kootakseen Israelin suojaansa
– olen siis ollut Herralle arvokas
ja minun Jumalani on minun voimani –
näin hän sanoo:
– Ei riitä, että olet minun palvelijani
ja saatat ennalleen Jaakobin heimot,
tuot takaisin Israelin eloonjääneet.
Minä teen sinusta valon kaikille kansoille,
niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.
    Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, kansansa lunastaja,
tälle kaikkien halveksimalle, muukalaisten
inhoamalle,
itsevaltiaitten orjalle:
– Kuninkaat saavat vielä nähdä!
He nousevat osoittamaan kunnioitusta,
ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi.
Herran tahdosta näin tapahtuu,
hänen, joka on uskollinen,
Israelin Pyhän,
hänen, joka on sinut valinnut.

2. lukukappale: Kol. 1:24–27

Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta. Minusta on tullut sen palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa, salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.

Evankeliumi: Matt. 2:1–12 (1. vuosikerta)

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
      – Sinä, Juudan Betlehem,
      et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
      sillä sinusta lähtee hallitsija,
      joka on kaitseva kansaani Israelia.”
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.