Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook

Hartaus sunnuntaille 8.1. 

7.1.23

Tänä sunnuntaina pohditaan kasteen merkitystä. "Nimi on valtavan tärkeä osa ihmisen identiteettiä – ei ole ihme, että siihen liittyvä juhla on ihmisille tärkeä. Itse lähestyn kastetta kuitenkin vähän toisenlaisella tavalla. Sen sijaan, että kaste liittyisi ensisijaisesti siihen, miten ihmistä kutsutaan, se liittyy syvemmin siihen mihin ihmistä kutsutaan", kirjoittaa Anne Heikkinen.


Kasteen lahja (ja tehtävä)

Kastetta pidetään usein perinteenä, jossa ihminen saa nimen. Nimi on valtavan tärkeä osa ihmisen identiteettiä – ei ole ihme, että siihen liittyvä juhla on ihmisille tärkeä. Itse lähestyn kastetta kuitenkin vähän toisenlaisella tavalla. Sen sijaan, että kaste liittyisi ensisijaisesti siihen, miten ihmistä kutsutaan, se liittyy syvemmin siihen mihin ihmistä kutsutaan. Kaste antaa ihmisen elämälle – joka on mittaamattoman arvokas sellaisenaan – vielä suuremman merkityksen; kaste liittää ihmisen tehtävään ja ketjuun, joka on kestänyt vuosituhansien ajan, ja jatkuu vielä senkin jälkeen, kun oma elämä päättyy. Tuo kasteessa saatu tehtävä muovaa myös identiteettiä. Se tekee ihmisestä Jumalan työtoverin, Jumalan valtakunnan työntekijän.

Tehtäväni Jumalan työtoverina on yksi elämäni olennaisimmista palasista. Kasteen kautta saatu tehtävä ei kuitenkaan ole työ muiden joukossa. Se on vielä kutsumustakin suurempi asia, sillä kutsumukseni on vain väline siinä, kuinka Jumalan työtoverina elän ja olen. Jumalan työtoveruuteen kuuluu lepo ja rauha. Se on myös jatkuvien uusien avautuvien mahdollisuuksien työpaikka; tässä työssä Jumala voi johdattaa ja kutsua paikkoihin ja tilanteisiin, joista en ole osannut edes unelmoida – niin kuin Jumala kutsui Filippoksen tielle Jerusalemista Gazaan (Ap. t. 8:26). Jumalan valtakunnan työssä oleminen antaa elämälleni sen kokoa suuremman merkityksen. Jumalan työtoverina saan olla enemmän kuin osieni summa, sillä tämä tehtävä on jaettu lukemattomien muiden kanssa. Siksi Jumalan valtakunnan työ on tehtävä, joka on myös lahja. Se on lahja, joka on tarkoitettu jaettavaksi: lahja ei ole omani, vaan minut on kutsuttu sen osaksi sekä lahjan eteenpäin jakajaksi. Kastettu ihminen on kutsuttu seuraamaan hyvien uutisten antajaa ja lähdettä, jonka tehtävään saa liittyä:

Herran henki on minun ylläni, 
sillä hän on voidellut minut. 
Hän on lähettänyt minut 
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, 
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, 
julistamaan vangituille vapautusta 
ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 
julistamaan Herran riemuvuotta. 

Anne Heikkinen
Kirjoittaja on pappi

 

1. sunnuntai loppiaisesta

Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa.

 

Psalmi: Ps. 89:19–22, 27–30

Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!
  Näyssä sinä kerran vakuutit palvelijoillesi:
  ”Minä olen valinnut nuorukaisen kansan joukosta,
  olen pannut kruunun sankarin päähän.
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin
ja voidellut hänet pyhällä öljylläni.
  Minun voimani vahvistaa häntä
  ja käteni on hänen tukenaan.
Hän sanoo minulle: ’Sinä olet minun isäni,
olet Jumalani, turvakallioni.’
  Minä otan hänet esikoisekseni,
  nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Koskaan en ota häneltä pois armoani,
minun liittoni kestää horjumatta.
  Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti,
  annan hänen valtaistuimensa pysyä
  niin kau

 

1. lukukappale: Jes. 61:1–3

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville
kyynelten sijaan ilon öljyä,
hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,
murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.
Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,
Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut
osoittaakseen kirkkautensa.

 

2. lukukappale: Ap. t. 8:26–40

Herran enkeli puhui Filippokselle: ”Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.” Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
    Henki sanoi Filippokselle: ”Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.” Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä:
      – Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
      niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
      ei hänkään suutansa avannut.
      Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
      Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
      Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
    Hoviherra sanoi Filippokselle: ”Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?” Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
    Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: ”Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?” Filippos sanoi hänelle: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
    Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.

 

Evankeliumi: Joh. 1:29–34

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
    Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko