Oulun yhteinen kirkkovaltuusto piti järjestäytymiskokouksensa 17.1.2023.

Uusi valtuustokausi alkoi seurakunnissa

21.1.23

Oulun seurakuntien viime kauden luottamushenkilöille tehty kysely osoittaa, että keskusteluilmapiiri kokouksissa koetaan pääosin hyväksi, mutta jännitteitäkin löytyy.


Teksti: Elsi Salovaara . Kuvat: Elsi Salovaara ja Harriet Urponen .

Oulun seurakuntayhtymä teetti loppuvuonna kyselyn, jossa se kysyi luottamushenkilöiltä kokemuksia neljävuotisesta valtuustokaudesta. Kyselyyn tuli 72 vastausta. Vastaajista puolet oli yli 60-vuotiaita.

Valtuustokauden merkityksellisimmiksi päätöksiksi moni nimesi diakoniaan liittyvät ratkaisut. Näitä olivat esimerkiksi D-aseman perustaminen Tuiraan ja keskustassa sijaitsevan kierrätysputiikki Dom Second Handin toiminnan jatkamisesta päättäminen.

Myös kiinteistöihin, niiden käytön suunnitteluun ja toisaalta myös karsimiseen liittyneet päätökset saivat useita mainintoja. Osallistuminen seurakunnan työntekijöiden valintaan koettiin myös konkreettiseksi keinoksi vaikuttaa.

Merkityksellisiksi oli koettu myös lasten ja nuorten toimintaan liittyvät päätökset, kuten iltapäivätoiminnan jatkaminen tietyssä seurakunnassa tai seurakuntien yhteinen päätös lähettää Lasten Raamattu kaikille neljävuotiaille.

Yksi vastaaja tiivisti kokemuksensa näin: ”Olen kokenut myös keskustelut sekä neuvoston että johtokuntien kokouksissa aidoiksi ja avoimiksi ja siten merkityksellisiksi.”

Ilmapiiri kokouksissa koettiin valtaosin hyväksi

Ilmapiiristä kokouksissa kysyttiin myös erikseen. Suurimmaksi osaksi ilmapiiriä niin paikallistasolla kuin seurakuntien yhteisissä päätöksentekoelimissä luonnehdittiin positiivisesti. Kursivoidut tekstit ovat poimintoja kyselyn vastauksista.

”Avoin ja leppoisa, asiallinen huumoriakaan unohtamatta.”

Kritiikkiäkin tuotiin esiin, ja se liittyi erityisesti erilaisten arvomaailmoiden kohtaamiseen.

”Tulenarka. Vanhoillislestadiolaiset / muut -asettelu jotenkin oudon terävä ja hermostuttava. Myös liberaalit/perinteiset, jotenkin hämmentävää. Toivoisi vaan, että kaikki aidosti haluaisivat tukea ja kehittää kirkkoa ja uskoa tässä maallistuneessa ajassa.”

”Sekä valtuustossa että seurakuntaneuvostossa oli mielestäni toisaalta asiallinen ja toisaalta rento ilmapiiri. Vaikka joskus oltiin asioista eri mieltä, kuitenkin keskinäinen kunnioitus säilyi.”

Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmän Eero Hyytinen esitteli kokoukselle ryhmien yhteistyönä syntyneet esitykset puheenjohtajiksi, kirkkoneuvoston jäseniksi ja johtokuntien jäseniksi.

Joka kuudes päättäjä koki yllätyksen

Kyselyssä kysyttiin myös sitä, vastasiko kausi toiveita. Valtaosa, 83 prosenttia, koki toiveidensa täyttyneen. Loput totesivat, että tehtävä oli ollut syystä tai toisesta jotain muuta kuin mitä he odottivat.

Luottamustehtävän työllistävyys oli näistä yksi asia.

”Vaati paljon aikaa ja paneutumista, oli paljon kokouksia ja monia eri paikkoja, joissa piti olla. En ymmärtänyt, kuinka paljon luottamustoimi vaati.”

Vaikka keskusteluilmapiiri sai hyvää palautetta, keskusteluja toivottiin enemmän.

”Nyt nämä aiheet, vaikkapa kolehtiasioissa, jätettiin läpikäymättä omankin ryhmän näkemysten takia.”

Toiveissa yksi suuri seurakunta ja vaalien päivittäminen

Kysyttäessä yhtä muutosta seurakunnan tai seurakuntayhtymän toimintaan, yksi yhteinen seurakunta sai muutamia mainintoja. Viimeksi tästä keskusteltiin reilu vuosikymmen sitten, kun Oulun seurakuntayhtymä laajeni.

Lisäksi toivottiin jalkautumista seurakuntalaisten pariin ja kirkon ovien auki pitämistä. Byrokratiaa koettiin olevan liikaa, yhtymärakennetta haluttiin keventää ja päätösvaltaa tuoda seurakuntiin.

Kyselyssä tulivat esiin myös seurakuntavaalien hankaliksi koetut käytännöt niin ehdokasasettelussa kuin äänestämisessä.

Valtakunnallisten vaalien järjestelyjä ei voi paikallisesti muuttaa, mutta muutosta kuitenkin toivottiin.

”Yhteiseen kirkkovaltuustoon tulisi olla vain yksi yhteinen vaali koko srk-yhtymän alueella.”

Digitaalisen äänestysmahdollisuuden puolestaan uskottiin lisäävän äänestysintoa.

Muutosta kaivattiin myös siihen, kuinka tavoitteet konkretisoituvat teoiksi.

”Ympäristövastuullisuus pitäisi ottaa todesta ja sen eteen pitäisi tehdä toimenpiteitä. Ei riitä, että se on strategiassa tai juhlapuheissa vaan se vaatii myös tekoja.”

=> Anna palautetta jutusta täällä

Mikko Kälkäjä (Kristillisten perusarvojen puolesta) jatkaa yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana, vierellä varapuheenjohtaja Marja-Liisa Pylväs (Katse). Kuva: Harriet Urponen

Oulun yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä 17.1.2023

» Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi 2023–2024 valittiin Mikko Kälkäjä ja varapuheenjohtajaksi Marja-Liisa Pylväs.

» Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi 2023–2024 valittiin Teija Kähkönen, varahenkilö Hannu Liljamo. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra Petri Satomaa, jonka Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on tähän tehtävään nimittänyt vuosille 2023–2024.

» Suhteellisten vaalien vaalilautakuntaan 2023–2026 valittiin (henkilökohtainen varajäsen suluissa): Matti Pisilä (Martti Pentikäinen), Jorma Viitala (Mikko Raudaskoski), Satu Lapinlampi (Seija Torvela).

» Yhteisen kirkkoneuvoston jäseniksi 2023–2024 valittiin (henkilökohtainen varajäsen suluissa):

  • Haukiputaan seurakunta
    Martti Heinonen (Seppo Hellsten), Pekka Kujala (Vesa Similä).
  • Karjasillan seurakunta
    Eero Hyytinen (Päivi Tuomivaara), Eeva Pouke (Kirsi Anttila), Laura Ritola (Hannaleena Enbuska).
  • Kiimingin seurakunta
    Pirkko Haapakoski (Antti Lauri), Titta Tiri (Essi Wathén).
  • Oulun tuomiokirkkoseurakunta
    Juha Hänninen (Lyly Rajala), Marjo Kemppainen (Miina-Anniina Heiskanen).
  • Oulujoen seurakunta
    Kirsi Nissilä (Sari Karjula), Merja Rasinkangas (Hannu Tarvas).
  • Oulunsalon seurakunta
    Antti Korkiakoski (Vesa Riihimäki).
  • Tuiran seurakunta
    Jari Heikkilä (Saara Penttilä), Mikko Raudaskoski (Rauno Hekkala), Roy Mattson (Kati Jurkko).

Yhteinen kirkkovaltuusto asetti seuraavat johtokunnat ja niihin luottamushenkilöt (henkilökohtainen varajäsen suluissa)

» Arvioinnin ja hallinnon johtokunta 2023–2024: Miina-Anniina Heiskanen, pj. (Hilkka Haaga), Kari Vuollo, varapj. (Eeva-Maria Parkkinen), Kati Jurkko (Hannu Liljamo), Juha Alanko (Antti Nissinen), Lauri Koukkari (Matti Pisilä), Anna-Maria Raatikainen (Reijo Muhola), Jarmo Komulainen (Johanna Leponiemi).

» Hautaustoimen johtokunta 2023–2024: Ilkka Yliniemi, pj. (Hannu Kuparinen), Samuli Saukkonen, vpj. (Hannu Jokiluomala), Jouni Ranua (Veikko Jurvakainen), Seija Torvela (Liisa Turpeinen), Mauno Sipola (Pekka Perätalo), Kaisu Kortesalmi-Lahtinen (Taru Mäkelä), Tarja Stenudd (Auli Kangas)

» Kiinteistötoimen johtokunta 2023–2024: Pauliina Haukipuro, pj. (Päivi Tuomivaara), Tuula Okkonen, vpj. (Leena Kuha), Kauko Sorvoja (Juhana Korkiakoski), Kaarina Pajulampi (Esa Kauppi), Hannu Jaakkola (Pekka Takkula), Antti Holma (Anja Röpelinen), Anne Harmoinen (Jarmo Husso).

» Erityispalvelujen johtokunta 2023–2024: Hannele Kurkela, pj. (Sakke Gustafsson), Heini Sajalin, vpj. (Sampsa Aro), Tuomas Lukkaroinen (Jyrki Kuusirati), Arja Mainio (Laura Jokitalo), Hannaleena Enbuska (Karin Marjola), Hannu Tarvas (Virpi Räisänen), Hannu Rahikainen (Anna-Maija Lawson).

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Näkemyksiä Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Seurakunnat Tuiran seurakunta