Hartaus sunnuntaille 5.2.

Pimeydestä valoon

Mietin valoa. Sen luonnetta ja olemusta. Luonnontieteessä valoa kuvataan koruttoman tylsästi:
”Kehittyneempien eläinten silmissä on soluja, jotka aistivat näkyvän valon aallonpituuksia. Näköaistin avulla eläin tulkitsee valon kantamaa informaatiota ja rakentaa visuaalisen havainnon kehon ympäristöstä.” Näinhän se on, näköaistilla näemme valon. Valo kantaa informaatiota. Aivan.

Mutta valo merkitsee paljon, paljon enemmänkin. Valo on totta, vaikka emme sitä näkisi. Se on myös synonyymi Jumalalle, elämälle. Valo sanana ja sielunrauhana merkitsee ihmiselle – ainakin herätyksen ja uskon tilassa olevalle – kaikkea mitä hän kaipaa. Se on pimeyden vastakohta. Pimeys merkitsee kuolemaa, mielettömyyttä, kärsimystä vailla mitään merkitystä. Toisin sanoen maailmaa ilman Jumalaa. Valo taasen kuvaa merkitystä, iloa, lohtua, Jumalaa ja hänen valtakuntaansa.

Hengellisesti sanottuna, elämme täällä kuoleman varjon maassa. Varjo syntyy sinne, missä valo ja pimeys kohtaavat. Sinne missä elämä ja kuolema kohtaavat.

Näemmekö valoa? Kuulemmeko valosta? Edesmennyt pappi ja kirjailija Juhani Rekola kirjoitti: ”Tässä maailmassa me elämme. Tässä maailmassa kuolemme. Tässä maailmassa meidät haudataan. Edessämme on pitkä pääsiäislauantai. Tai ehkä se on lyhyt. Tai ehkä se on ajaton. Jollei hautaan loista pääsiäisaamun valo, ei sinne mikään muukaan valo voi hohtaa. Silloin loppu on hiljaisuutta ja mielettömyyttä. Jos loppu on mieletön, on sitä myös alku, on myös kaikki niiden välillä: koko elämä.”

Jeesus-lapsi temppelissä ja Simeonin todistus valosta viittaavat samalla joulun tähteen, pitkäperjantain pimeyteen ja pääsiäissunnuntain tyhjän haudan valoon. Simeonin ylistykseen on sinun ja minun hyvää liittyä. Jeesus itse sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Ville Karppelin
Tyrnävän seurakunnan kappalainen

Kynttilänpäivä
Psalmi: Ps. 48:11–15
1. lukukappale: 2. Moos. 33:18–23
2. lukukappale: 1. Tim. 6:13–16
Evankeliumi: Luuk. 2:22–33

Nimitys kynttilänpäivä juontaa siitä keskiaikaisesta tavasta, että tänä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Juhlan raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille. Siunatessaan lasta ja hänen vanhempiaan vanha Simeon ylistää Jumalaa pelastuksesta, jonka hän on valmistanut kaikille kansoille, ja valosta, jonka hän on antanut loistaa kansalleen Israelille.

Ps. 48:11–15
Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
  Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit,
  sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit.
Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
  niin että voitte kertoa tuleville polville:
  Suuri on Jumala!
Hän on Jumalamme ajasta aikaan.
Hän johdattaa meitä ainiaan.

2. Moos. 33:18–23
Mooses sanoi Herralle: ”Anna minun nähdä kunniasi.” Herra sanoi: ”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”

1. Tim. 6:13–16
Jumala, kaiken elämän lähde, ja Kristus Jeesus, joka Pontius Pilatuksen edessä antoi todistuksensa ja lausui hyvän tunnustuksen, ovat todistajiani, kun kehotan sinua: hoida sinulle määrättyä tehtävää tahrattomasti ja moitteettomasti siihen saakka, kun Herramme Jeesus Kristus ilmestyy. Sen antaa aikanaan tapahtua
ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala,
kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra.
Hän yksin on kuolematon,
hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä.
Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä.
Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Luuk. 2:22–33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.