Näin voit auttaa maanjäristyksen uhreja Syyriassa Lähetysseuran kautta

Maanjäristyksen uhriluku kasvaa koko ajan, ja kotinsa ja työnsä menettäneet perheet tarvitsevat apua kipeästi. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituspaikkoina tuhoalueella.

Maanantaina Turkin eteläosaan ja Syyriaan iskenyt maanjäristys on aiheuttanut mittavat tuhot: tuhansia ihmisiä on kuollut ja koteja ja muita rakennuksia on tuhoutunut. Lähetysseura auttaa maanjäristyksen uhreja Syyriassa ACT-allianssin kirkkokumppaneiden kautta myöntämällä 70 000 euroa katastrofirahastostaan.  

Syyriassa on kylmä talvi, ja tarvetta on esimerkiksi huoville, lämmityslaitteille ja ruualle. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituksessa, ja niihin tarvitaan patjoja ja hygieniatarvikkeita, sanoo Lähetysseuran humanitaarisen avun asiantuntija Eija Alajarva

Tietoa lisätuhoista ja kuolonuhreista saadaan koko ajan lisää, ja jälkijäristykset jatkuvat. Ihmisiä on vielä kadoksissa. 

Syyriassa maanjäristys tulee tilanteeseen, jossa ihmisillä on jo valmiiksi vaikea tilanne sodan ja talouskriisin vuoksi. Maanjäristys on vienyt ihmisten koteja ja elinkeinoja, ja kaiken lisäksi sääolot ovat talven vuoksi ankarat, Alajarva kertoo.

Syyria on Lähetysseuran pitkäaikainen toimintamaa, jossa järjestöllä on työtä ja pitkäaikaisia kumppaneita. Tällä hetkellä Lähetysseura tukee maassa lasten koulunkäyntiä ja paikallisen rauhanverkoston työtä. 

Lahjoita Lähetysseuran katastrofirahastoon:


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää