Myllytupa kutsuu mukaan keskiviikkoisin

21.3.23

Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen on yksi Myllyojan seurakuntatalolle avatun kohtaamispaikka Myllytuvan vapaaehtoisista. Seurakunnan luottamushenkilönä hän kuulee mielellään ihmisten näkemyksiä kirkon toiminnasta.


Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen osallistui viime viikolla Myllyojan seurakuntatalolla sijaitsevan uuden kohtaamispaikan Myllytuvan avajaisiin.

Viime syksyn seurakuntavaaleissa Oulujoen seurakunnan luottamushenkilöksi valittu Lamminmäki-Kärkkäinen on yksi niistä vapaaehtoisista, jotka ovat jatkossa paikalla Myllytuvan ollessa avoinna.

Tavoite kaikille ja kaikenikäisille avoimesta kohtaamispaikasta on kirkkovaltuutetun mukaan erittäin kannatettava. Hän suunnittelee merkitsevänsä keskiviikkoisin neljä tuntia avoinna olevan Myllytuvan omaan kalenteriinsa. Kiitos joustavien työaikojen, hänen on mahdollista irrottautua myös kesken päivän.

Yritän käydä Myllytuvassa säännöllisesti, vaikka en itse olisikaan vastuuvuorossa.

 

– Ajattelin, että yritän käydä Myllytuvassa säännöllisesti, vaikka en itse olisikaan vastuuvuorossa.

Taustalla on halu tutustua laajemmin oman alueen ihmisiin ja kuulla heidän näkemyksiään myös seurakunnan toiminnasta.

– Olen itse kasvanut mukaan seurakuntaan, mutta kuulisin mielelläni mitä kirkko tarkoittaa ja merkitsee ihmisille.

Verso-ryhmän ainoana edustajana Oulujoen seurakuntaneuvostossa toimiva Lamminmäki-Kärkkäinen pitää tärkeänä sitä, että kirkko on aktiivinen ja osallistuva taho yhteiskunnassa.

– Kävin tutustumassa myös Tuirassa sijaitsevaan D-asemaan, ja se vaikutti todella hyvältä konseptilta.

Hän toivookin, että Myllytuvan vapaaehtoisiksi tupaisänniksi ja -emänniksi saataisiin lisää innokkaita. Näin Myllytuvan aukioloaikoja voitaisiin syksyllä laajentaa.

  • Myllytupa avoinna keskiviikkoisin kello 10–14 (paitsi 5.4.) Myllyojan seurakuntatalossa, Koivumaantie 2.

=> Kerro täällä, mitä mieltä olit jutusta

Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Myllyoja saa uuden kaikenikäisten kokoontumistilan

Lapsirikas Hiukkavaara luo haasteita ja mahdollisuuksia

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulujoen seurakunta