Papin ja lehtorin virkapukeutumiseen tulee lisää valinnanvapautta. Pukeutumista ei enää määritellä papin sukupuolen mukaan vaan uusi ohje antaa papille vapauden valita ohjeistetuista pukuvaihtoehdoista sen, jota pitää itselleen luontevimpana. Lähtökohtana on, että pappi on aina virkaa toimittaessaan tunnistettavissa papiksi.
Piispainkokouksen kanslia toteutti viime vuoden syyskuussa yhdessä Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen kanssa kyselyn papin virkapuvun käytöstä. Kyselyyn vastanneista alle puolet piti vuonna 2010 annettua pukeutumisohjetta tarkoituksenmukaisena. Moni vastaajista ei pitänyt tarkoituksenmukaisena sukupuolen määrittelyä virkapukeutumisessa.
Piispainkokous hyväksyi ohjeen papin ja lehtorin virkapukeutumisesta istunnossaan 17. huhtikuuta Helsingissä.