Pekka Hakaheimo on omanlaistaan rotua

Monenlaista vapaaehtoistyötä vuosikymmenet tehnyt Pekka Hakaheimo nauttii siitä, että hän saa auttaa ja ilahduttaa.

Tarina olisi voinut mennä myös toisin. Vanhan sähkölaitoksen miljöössä varttunut Pekka Hakaheimo adoptoitiin jo syntymävuonnaan.

Kasvatti-isä oli sähkölaitoksella korjaamomestarina.

– Kasvuympäristönä se oli hyvä, siellä oli aina ympärillä turvallisia aikuisia, hyviä tyyppejä, muistelee Hakaheimo.

Kolmivuotiaana pikku-Pekka oli kasvattivanhempien nostaessa perunaa kävellyt laiturille, ja yrittänyt koskettaa kengällään vedessä ollutta vihreää limaa. Seuraava muistikuva olikin sitten kunnallissairaalasta Tuirasta, jossa Pekka oksensi nielemäänsä vettä.

Kasvatusäiti sai napattua pojan virtaavasta vedestä, ja tarina sai onnellisen lopun. Vaikka oli vielä pieni, Hakaheimo muistaa tapahtuneen.

Kuusi päivää venyi 30 vuoden työuraksi

Nuorena miehenä Hakaheimo asui Heinäpäässä ja työskenteli muun muassa asiapoikana ja maanmittaustoimistossa.

Kesän 1967 hän asui Ylikiimingissä Vesaisten linnalla maanmittaustöiden takia. Suunnitelmissa oli lähteä opiskelemaan maanmittausalaa. Se tosin mietitytti, että alalla oli vain kesäisin töitä, talvella oli hiljaista.

 

Siihen saumaan minua kysyttiin töihin Typpi Oy:lle kuudeksi päiväksi.

 

– Siihen saumaan minua kysyttiin töihin Typpi Oy:lle kuudeksi päiväksi. Se venyi yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi, ja maanmittausala jäi, nauraa Hakaheimo.

1960-luvun lopussa Hakaheimo tapasi tulevan vaimonsa.

– Menin työkaverini mukana tapaamaan hänen tyttöystäväänsä. Paikalle ilmestyi myös tuleva vaimoni. Hän tuli lainaamaan herätyskelloa tältä työkaverini tyttöystävältä. Siitä se sitten lähti, muistelee Hakaheimo.

Naimisiin mentiin ja liitosta syntyi yksi lapsi.

– Meillä on ollut hyvä elämä, kiittää Hakaheimo.

Valokuvakerhoa ja sauvakävelykoulutusta

Vapaaehtoistöistä Hakaheimo innostui jo työelämässä ollessaan.

– Vuonna 1999 keräsin Kemiran työkavereista porukan, ja vein heidät kaupunkikävelylle. Esittelin kaupunkia, hautausmaata, paikkoja, joissa oli jokin erityinen tarina ja jotka kiinnostivat ihmisiä.

– Olin myös mukana kivikerhossa ja valokuvakerho Okulaarissa. Joka vuosi järjestettiin kemiralaisille ruskaretki Lappiin, ja vetovastuu oli minulla, luettelee Hakaheimo.

 

Joka vuosi järjestettiin kemiralaisille ruskaretki Lappiin.

 

Sauvakävelykouluttajanakin hän toimi silloin, kun liikuntamuoto tuli muotiin.

Vuonna 2000 häntä pyydettiin mukaan yli 65-vuotiaille suunnattuun Kunnon lähde -projektiin. Hakaheimo pääsi kehittämään ryhmän toimintaa.

Projektilla oli ryhmiä ympäri Oulua, ja niissä käytiin läpi niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä asioita. Sauvakävelyryhmiä toimi esimerkiksi asukastuvilla.

– Se oli hyvin suosittu liikuntamuoto, joka toi myös sosiaalisia kontakteja ihmisille.

Kulttuurikummina palvelutaloissa asuville

Hakaheimo on yhä monessa mukana. Hän toimii kulttuurikummina Kiimingissä senioritalon päivätoimintaryhmälle, vierailee kutsuttaessa eri palvelutaloissa ja vanhusten asumisyksiköissä, paikoissa, joista ihmiset eivät enää kykene lähtemään muualle.

Hakaheimo kulkee ympäri Oulua juttelemassa, muistelemassa vanhoja tai soittamassa levyjä.

– Mielestäni vanhat iskelmät ovat tarinoita itsessään, niissä on aina tarinan alku ja loppu. Ikäihmiset tykkäävät keskustella ja muistella niitä tarinoita. Musiikkiin liittyy jokaisella muistoja.

 

Mielestäni vanhat iskelmät ovat tarinoita itsessään.

 

– Myös minä saan keskusteluista paljon: vanhaa tietoa, jonka olisi hyvä siirtyä sukupolvelta toiselle. Moniakaan tarinoita ei ole kirjoitettu talteen, ja se on harmi. Ne häviävät sitä mukaan, kun sukupolvet vaihtuvat.

Hakaheimo toimii myös vapaaehtoisena arkunkantajana Oulun seurakunnissa. Hän on yksi ryhmän perustajajäsenistä.

– Se on kunniakas työ, hieno viimeinen palvelus. Menen paikalle, kun pyyntö tulee.

Hakaheimo ei oikein osaa sanoa, miksi haluaa tehdä vapaaehtoistöitä.

– Varmasti ihmisten auttaminen on yksi suuri syy. Kai sitä on vähän omanlaistaan rotua.

  • Pekka Hakaheimo kertoo tarinoita vanhasta Oulusta sanoin ja kuvin 17.4. kello 13–15 ikäihmisille suunnatussa Varpuset vireät -tapaamisessa Ritaharjun seurakuntakodissa (Riistatie 1).

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää