Tuhkaukset Oulussa loppuivat tilapäisesti

Tuhkausvaraukset siirretään toukokuun loppuun saakka oululaisten osalta niille krematoriopaikkakunnille, joista saadaan tuhkausaikoja. Siunauksia, joihin liittyy tuhkaus, voidaan järjestää normaalisti.

Oulun seurakuntayhtymän krematoriossa tapahtui 21. huhtikuuta toimintahäiriö, jonka seurauksena uuni ei ole toimintakunnossa. Uunirakenteiden ja sähkölaitteistoiden vaurioita selvitetään.

Tässä vaiheessa kaikki tuhkausvaraukset toukokuun loppuun saakka siirretään oululaisten osalta niille krematoriopaikkakunnille, joista saadaan tuhkausaikoja. Paikkakunnat vaihtelevat viikoittain sen mukaan, miten ne pystyvät tuhkausaikoja järjestämään. Oulun seurakuntayhtymä kustantaa oululaisten vainajien kuljetukset. Tuhkausmaksu ei oululaisilta muutu.

Intiön kappelitilat ovat käytössä siunaustilaisuuksiin. Siunausjärjestelyjä, joihin liittyy tuhkaus, voi edelleen järjestää normaalisti.

Ulkopaikkakuntalaisten osalta varatut ajat on peruttu. Varauksia ei voida siirtää myöhempään ajankohtaan tässä vaiheessa.

Ulkopaikkakuntalaisten tulee selvittää, mistä muualta korvaavia aikoja saisi. Oulun seurakuntayhtymä ei kustanna ulkopaikkakuntalaisten kuljetuksia.

Uunivaurion laajuus selvinnee lähiaikoina. On erittäin todennäköistä, että poikkeusjärjestelyt jatkuvat myös kesäkuussa.

Oulun seurakuntayhtymän hautauspalvelut tiedottaa, kun korjausaikataulu tarkentuu.

=> Kommentoi aihetta täällä


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää