Hartaus sunnuntaille 14.5.

Onko rukoileminen turhaa?

Aika ajoin saatamme pohtia rukoilemisen mielekkyyttä. Tiedostamme, että Jumala ei ole hallittavissa tai manipuloitavissa. Emme voimme avunpyynnöillämme taivuttaa häntä tahtoomme. Tiedostamme, että Jumala ei paranna tauteja, estä luonnonmullistuksia tai voita sotia puolestamme.

Rukoileminen voi yhä olla mielekästä toimintaa, vaikka ajattelisimme, että Jumala ei suoraan puutu asioiden kulkuun. Tällöin rukoilemisen tarkoitus ei ole vapauttaa meitä vastuusta vaan pikemminkin osoittaa meille vastuumme itsestämme, toisistamme ja maailmastamme.

Rukous haastaa meitä itsetutkisteluun, muuttumiseen ja uudistumiseen. Kun näemme asiat eri tavalla, kykenemme myös toimimaan eri tavalla.

Rukoilemisessa ei lopulta ehkä ole kyse muusta kuin tyhjentymisestä, siitä, että emme ole enää täynnä itseämme vaan teemme itsessämme tilaa jollekin muulle.
Minkälaiset rukoukset sitten auttavat meitä muuttumaan ja tunnistamaan vastuumme?

Vuorisaarnassa Jeesus Nasaretilainen kehottaa meitä välttämään monisanaisuutta.

Kirkon varhaiset opettajat kannustavat käyttämään lyhyitä rukouspyyntöjä, kuten ”armahda”, ”auta”, ”pelasta”.

Mestari Eckhart, 700 vuotta sitten elänyt kristillinen mystikko oli sitä mieltä, että jos ainoa rukous, jonka koko elämämme aikana sanomme, on ”kiitos”, se riittää.

On mahdollista erottaa rukouselämässä kolme vaihetta. Aluksi rukouksemme on: ”Anna minulle sitä, anna minulle tätä.” Myöhemmin se kehittyy muotoon: ”Kiitos kaikesta.” Lopulta se kypsyy muotoon: ”Haluan olla kaltaisesi.” (Haemin Sunim, zenbuddhalainen opettaja ja munkki)

Päivi Jussila
Tuiran seurakunnan kappalainen

5. sunnuntai pääsiäisestä, Rukoussunnuntai
Psalmi: Ps. 40:2–6
1. lukukappale: Dan. 9:17–20
2. lukukappale: Room. 8:24–28
Evankeliumi: Matt. 6:5–13

Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.

Ps. 40:2–6
Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
ja turvaavat Herraan.
Hyvä on sen osa,
joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi –
niitä on enemmän kuin voin luetella.

Dan. 9:17–20
Daniel rukoili ja sanoi:
”Kuule nyt palvelijasi rukous ja nöyrä pyyntö, Jumalamme, ja anna armosi loistaa hävitetylle temppelillesi, Herra, kunniaksi itsellesi. Kallista korvasi, Jumalani, ja kuule. Avaa silmäsi ja katso autioita raunioitamme ja kaupunkia, joka on omistettu nimellesi! Me tuomme sinulle nöyrät pyyntömme, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule! Herra, anna anteeksi! Herra, kuuntele ja täytä pyyntömme! Auta pian, kunniasi tähden, Jumalani! Se kaupunki on sinun nimellesi omistettu, ja sinun kansaasi kutsutaan sinun nimelläsi.”
Näin minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja toin Herran, Jumalani, eteen nöyrän pyyntöni hänen pyhän vuorensa Siionin puolesta.

Room. 8:24–28
Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Matt. 6:5–13
Jeesus opetti ja sanoi:
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.”