Medialähetysjärjestö Sansalla on juhlavuosi

Medialähetysjärjestö Sansa perustettiin 50 vuotta sitten viemään Jumalan sanaa suljettuihin maihin. Nykypäivän lähetystyötä tehdään esimerkiksi chatissa, älypuhelinsovelluksella tai podcasteilla.

Kesäkuun 9. päivänä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Medialähetys Sanansaattajat perustettiin Hyvinkäällä.

Sansa syntyi halusta viedä Jumalan sanaa suljettuihin maihin. Nuoria perustajajäseniä innosti näky julistaa evankeliumia siellä, missä kirkkojen toimintaa rajoitettiin tai se oli kokonaan kielletty. Media tarjosi ja tarjoaa siihen ainutlaatuisen mahdollisuuden. 

Media välittää toivoa sinnekin, minne lähetystyöntekijät eivät pääse, kuten suljettuihin maihin, vaikeakulkuisille seuduille tai vankilan muurien sisäpuolelle. 

Nykypäivän lähetystyö voi olla esimerkiksi viestiryhmiä kiinalaisella WeChat-somealustalla tai podcasteja nuorille kaupunkilaisille. Lähetystyö voi olla myös älypuhelinsovellus, jolla voi opiskella Raamattua ilman, että muu perhe tietää. 

Internetin, somealustojen ja mobiilisovellusten osuus kasvaa, vaikka joillain seuduilla radio ja TV ovat edelleen tutkitusti tavoittavimmat välineet.

Vuonna 1994 Sansasta tuli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen lähetysjärjestö.

Sansan 50-vuotisjuhlia vietetään valtakunnallisten Medialähetyspäivien yhteydessä 9.11. kesäkuuta Hyvinkäällä. 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää