Valkoisella taustalla mustaan papin asuun pukeutunut mies, joka on pääkirjoituksen kirjoittaja

Pauli Niemelä on vetänyt pois valituksensa hallinto-oikeudesta

24.8.23

Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajan virkavalinta saanee lainvoiman jo lähiaikoina, sillä Pauli Niemelä on vetänyt pois hallinto-oikeuteen tekemänsä valituksen päätöksestä.


Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajan virkavalinta saanee pian lainvoiman. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antaa asiasta vielä erillisen päätöksen, todennäköisesti lähiviikkoina.

Yhteisen kirkkoneuvoston oli määrä torstaina 24.8. kokouksessa käsitellä § 125 seurakuntayhtymän vastine hallinto-oikeudelle, mutta nyt asia vedettiin pois asialistalta. Perehdyttyään seurakuntayhtymän lausuntoluonnokseen Kiimingin kirkkoherra, TT Pauli Niemelä päätti peruuttaa valituksen.

– Seurakuntayhtymän lausuntoluonnoksessa vedotaan muun muassa Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO:2019:151) päätökseen. Tämä tapaus avaa valitsijoille mahdollisuuden valita kuka tahansa pätevistä hakijoista, vaikka heidän ansiovertailuaan ei olisi tehty kirjallisena, kuten perustuslaki ja tasa-arvolaki on ymmärretty edellyttävän. Hakijan oikeusturva jää heikoksi. Toivon, että Oulun seurakuntayhtymässä vertailtaisiin jatkossa kärkihakijoiden kaikkia ansioita kirjallisesti. Tämä edellyttänee myös järjestelmäkorjauksia, Niemelä sanoo.

Niemelän mukaan hän jatkaa työtään seurakuntayhtymässä siltoja rakentaen.

– Jatkan työtä virassani avoimena kaikille uusille asioille elämässä ja maailmassa.

  • Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Oulun seurakuntayhtymän johtajavalinta etenee oikeuteen 

Aarne Kiviniemi valittiin Oulun seurakuntayhtymän johtajaksi

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Seurakunnat Tuiran seurakunta