Holy Water Bar piti huolta janon loppumisesta ja sadesuojasta jo neljättä kertaa heinäkuun viimeisellä viikolla järjestetyssä Qstock-festivaalissa. Sadekuuroista huolimatta aurinko pilkotti festivaalin jokaisena päivänä.
Holy Water Bar on Oulun seurakuntien työntekijöiden ja vapaaehtoisten nuorten pyörittämä vesibaari, joka sijaitsee lähellä Qstockin pääsisäänkäyntiä. Tarjolla vesibaarissa on vesipohjaisia makuvissyjä, ja sateensuojan lisäksi pehmeitä penkkejä sekä lämpimiä työntekijöitä joiden kanssa voi jutella.
Täällä on ollut tosi mukava fiilis koko ajan.
– Täällä on ollut tosi mukava fiilis koko ajan ja tässä on käynyt paljon ihania ihmisiä joiden kanssa on päässyt keskustelemaan. Super hyvä työporukka ja asiakkaiden ja ihmisten kohtaaminen on ollut parasta, kertoo Tiina-Liina, yksi tiskin takana palvelleista vapaaehtoisista.
Tänä vuonna uutena juomana valikoimasta löytyi ananasta sisältävä Piña golgata. Muita hyvää mieltä nostattavia makuvissyjä ovat jo tutuksi tulleet Virgin Mary, Episcola ja Sintonic, joita jonotettiin pitkiksi jonoiksi asti.
– Raikkaat juomat ja hyvä tunnelma, eräät kaverukset toteavat hymyillen juotuaan tilaamansa juomat.
Teltassa oli myös tarjolla erivärisiä rukousnauhoja, jotka jaettiin loppuun ennätysajassa. Tänä vuonna uudeksi väriksi oli valikoitunut tummanvihreä. Rukousnauhat oli ripustettu helposti saataville teltan kattoon ja niiden alapuolelle jäi pehmeillä nojatuoleilla varusteltu levähdyspaikka.
Levähdyspaikalla pystyi halutessaan juttelemaan mielessä olevista asioista seurakunnan työntekijöiden kanssa tai jakamaan huolia. Seurakuntien vapaaehtoiset nuoret hoitivat makuvissyjen valmistusta eivätkä hätkähtäneet edes pahimpina ruuhka-aikoina.
Holy Water Bar on mahdollista saada mukaan myös muihin tapahtumiin. Qtockissa se nähtäneen myös viidennen kerran kesällä 2024.
Lue muita aiheeseen liittyviä juttuja: