Kirjoita Jumalalle
Lapsena ja nuorena minulla oli useita kirjekavereita, kaukaisin Australiassa asti. Kirjeen kirjoittaminen oli mieluinen tehtävä, johon keskittyi ja muu perhe antoi siihen oman rauhan. Sai istua pöydän ääreen, teroittaa kynän ja alkaa kirjoittaa kuulumisia ystävälle.
Kirjepapereita ja kirjekuoria oli erilaisia ja niistä sai valita sen, mikä liittyi omaan olotilaan tai vaikka vuodenaikaan. Kirjeeseen oli ihana kirjoittaa omat kuulumiset, koko perheen kuulumiset, ehkä jopa haaveita ja samalla myös kysyä kirjekaverin omia kuulumisia.
Kun kirje oli laitettu postiin, sai jännityksellä odottaa, milloin saisi vastauksen. Nykyisin kirjeitä enää harvemmin saa, mutta vanhoja, säilyneitä kirjeitä on hauska välillä lukea.
Raamatusta löytyy Paavalin kirjeet. Kirjeessä filippiläisille hän kiittää seurakuntaa avusta ja huolenpidosta. Hän kehottaa seurakuntaa iloitsemaan eikä huolehtimaan, vaan saattamaan tarvittava Jumalan tietoon.
Niin, jos saisin vanhalta ystävältä nyt kirjeen, jossa saisin kehotuksen huolehtimaan ja murehtimaan vähemmän ja iloitsemaan enemmän, se olisi hyvä muistutus siitä, että murehtimalla emme palvele Jumalaa emmekä lähimmäistämme.
Murehtimisesta on muutenkin tutkittu, että 40% murehdituista asioista ei koskaan toteudu, 30% asioista koskettaa menneisyyttä ja 12% toisten ihmisten mielipiteitä, jolloin emme voi niihin mitenkään vaikuttaa ja 10% murehdituista asioista koskettaa omaa terveyttä.
Murehdituista asioista kahdeksan prosenttia on sellaisia, joihin voimme oikeasti vaikuttaa.
Jospa siis murehtisin ensi kerralla vain kahdeksan prosentin verran ja veisin muut asiat suoraan rukoillen Jumalalle.
Mitäpä, jos vaikka kirjoittaisin Jumalalle kirjeen? Se saattaisi vähentää murehtimista ja samalla saada mieltä vapautumaan. Sitä kautta iloitseminenkin on helpompaa.
Marika Huttu
Seurakuntapastori, Kiimingin seurakunta
16. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 86:1, 3–7
1. lukukappale: 1. Kun. 17:1, 8–16
2. lukukappale: Fil. 4:10–14
Evankeliumi: Luuk. 10:38–42
Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.
Ps. 86:1, 3–7
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle,
minä olen köyhä ja avuton.
Herra, armahda minua!
Kaiken päivää huudan sinua avukseni.
Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi.
Täytä palvelijasi ilolla!
Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi,
runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
Sinua minä hädässäni huudan,
ja sinä vastaat minulle.
1. Kun. 17:1, 8–16
Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
Fil. 4:10–14
Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani.
Luuk. 10:38–42
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”