Reijo Kesti elää Ylikiimingissä arkea päivä kerrallaan

Tästä se seurustelu alkoi, sanoo Reijo Kesti ja katsoo vanhaa valokuvaa. Siinä poseeraavat kaulakkain Reijo sekä tyttöystävä Vappu.

Toiseen käteen Kesti poimii parin vihkikuvan. Kuvat saavat hymyn ulottumaan hänen silmiinsä saakka. Mieluisia muistoja elämän varrelta ovat myös viereisessä lasikaapissa olevat palkintopokaalit.

Naapurikylän Vapusta tuli puoliso

Helmikuussa ystävänpäivänä Kesti joi täytekakkukahveja sukulaisten kesken. Vuosia tuli täyteen 75. Oulussa asuva nuorin sisko tuli järjestämään juhlakahveja.

– Sisko toi täytekakun ja olin itsekin ostanut kakkua. Ei loppunut kesken, Kesti naurahtaa.

– Ja kävihän täällä Ylikiimingin seurakuntasisarkin.

Kesti on asunut koko elämänsä samalla paikkakunnalla. Lapsuudenkoti oli Ylikiimingin Ylivuotolla.

Lasivitriinissä on palkintoja etupäässä juoksukilpailuista. ”Yksi taitaa olla saappaanheitostakin”, Reijo Kesti sanoo.

1960-luvun alussa perhe muutti Somerovaaraan.

– Minua ei muutto haluttanut, joten lähdin toiselle puolen järveä. Toivoin ettei perhe hoksaisi, mutta olivatpahan ne hoksanneet. Joutuivat melkein kantamaan minut autoon, mies naurahtaa 12–13-vuotiaan itsensä tempaukselle.

Isänsä Kesti muistaa viinaanmenevänä, äkkipikaisena ja ankarana.

– Me viisi lasta ja äitimme siitä jouduimme kärsimään.

Reijo lapsista vanhimpana joutui toisinaan ottamaan perheessä suojelijan roolia. Joulukuussa 1974 Reijo lähti kotoa omilleen.

Tyttökaverinsa, naapurikylästä Alavuotolta kotoisin olevan Vapun kanssa ostettiin kihlat joulukuussa 1974 ja seuraavana vuonna mentiin naimisiin.

Vuonna 2015 olisi ollut parin 40-vuotishääpäivä ja Vapulla olisi tullut täyteen tasavuosia. Noita merkkipaaluja ei ehditty juhlistaa yhdessä.

Mieluisinta oli työ vanhusten parissa

Työelämän ensiaskeleet Reijo Kesti otti metsätöissä. Myöhemmin oli useitakin työpaikkoja, mieluisin vanhustentalolla.

– Käytin mattoja ulkona, imuroin, pidin vanhuksille seuraa. Ne vanhukset mieltyivät minuun ja minä tykkäsin työstä siellä. Yksitoista ja puoli vuotta ehdin olla, kun taloa ruvettiin tyhjentämään. Sanoivat, että siellä on hometta. Minä olin jo 60 täyttänyt enkä enää sen jälkeen löytänyt vakituista työpaikkaa.

Urheileminen päättyi sairauskohtaukseen

Taisi olla 1990-lukua, kun Reijo innostui juoksusta. Mies harjoitteli, kunto nousi. Pitäjänmestaruuskilpailuista oli usein tuomisina pokaali tai kaulaan ripustettava mitali.

– Moni sanoi mulle, että harvoin se Reijo ilman mitalia kilpailuista kotiin lähtee, Kesti myhäilee.

Urheilemiselle tuli äkkistoppi vuonna 2014.

– Urheilukentällä jalkapalloa pelatessa ihmettelin, kun oikea jalka ei toimi normaalisti. Illalla kotiin tultua lysähdin käytävälle. En tiedä tänäkään päivänä, miten oon älynny ambulanssin soittaa.

Sepelvaltimotaudin oireita oli ilmennyt jo aiemmin mutta tällä kertaa edessä oli sairaalareissu ja pallolaajennus.

”Saisipa joskus vielä makaroonivelliä”

Miltä elämä tuntuu nyt 75-vuotiaana?

– Siinähän tuo päivä kerrallaan meneepi. Pikkuhiljaa alkaa vanhuus tulla.

Tuttua arkea Reijo Kesti toivoo voivansa jatkaa kotona niin pitkään kuin mahdollista.

– Kotihoito käy kolmesti viikossa, kerran kuussa mulla käypi siivooja.

– Kolme kertaa viikossa mulle tuodaan ruoka, muuten kokkaan itte. Toisinaan ostan kaupasta valmista, toisinaan saatan keittää makkarapotut. Makkarapotut ja marjapuuro, ne ovat lempiruokaa. Ja jospa vielä saisi joskus samanlaista makaroonivelliä, jota sai penskana koulussa.

”Kävelemässä käyn joka päivä. Toisinaan lähden tuolla rullapotkurilla kirkkomäelle omaisten haudoille.”

Päivän mittaan Kesti saattaa lueskella.

– Kävelemässä käyn joka päivä. Toisinaan lähden tuolla rullapotkurilla kirkkomäelle omaisten haudoille.

Tänä vuonna Kesti luopui ”saunamajurin hommasta”; hän lämmitti saunaa vanhustentaloyhdistyksen rivitaloissa asuville vapaaehtoispohjalta, viitisen vuotta kahdesti viikossa.

Vanhustentaloyhdistyksen asunnoilla on yhteinen kerhohuone. Kesti harmittelee, että toimintaa siellä ei juuri ole koronan jälkeen ollut.

– Seurakunta on kyllä ollut kesällä tuossa pihakatoksessa, on saanut paistaa makkaraa ja juua kahavia. Minäkin siinä olen käynyt.

Lisätekemistä päiviin hän kaipaa.

– Joku porinakerho olisi mukava.