Auttamisinto on hiipunut – ystävyysseurakuntatyötä Venäjälle hiljentää niin Ukrainan sota, rajasulku kuin suomalaisten ennakkoluulot

Ystävyysseurakuntatoiminnan poikimia ystävyyssuhteita rajan taakse tulisi vaalia, Ari Ojell kirkkohallituksesta sanoo. Hän toivoo, että vielä jonakin päivänä suomalaiset pystyvät  ajattelemaan hyvää tavallisista venäläisistä.

Hämmästelevät asenteet saattavat olla todellisuutta nykyajassa, kun puheenaiheeksi tulee ystävyysseurakuntatoiminta: onko sellaista vielä?

Monien mielessä ystävyysseurakuntatyö liittyy ennen kaikkea suomalaisten räjähdysmäiseen innostukseen auttaa sukukansoja itärajan takana 1990-luvun alkupuolella rajojen auettua.

Viime viikolla aihe nousi esille Oulussa kirkon kansainvälisen työn verkostopäivillä. Keskustelussa pureuduttiin erityisesti seurakuntien vaikeutuneisiin ja hiljentyneisiin Inkerin kirkko -yhteyksiin.

Ystäväkohteita eri puolilla maailmaa

Ystävyysseurakuntatoiminta tarkoittaa kahden seurakunnan sopimukseen perustuvaa yhteistyötä. Kumppanuus on retkiä, vierailuja, taloudellista apua mutta myös ystävyyttä ja rukousyhteyttä.

Suurin osa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien ystävyysseurakuntasopimuksista on solmittu Viron, Inkerin ja Unkarin luterilaisten kirkkojen seurakuntiin.

– Ystävyyskohteita löytyy kaikkialta maailmasta, esimerkiksi Latviasta, Romaniasta tai vaikkapa Tansaniasta, asiantuntija Ari Ojell Kirkkohallituksesta täydentää.

Ystäväseurakuntia ei ollut vain muutamilla suomalaisseurakunnilla, vaan useimmilla. Toiminta innosti myös tavallisia seurakuntalaisia siinä määrin, että voidaan puhua kirkollisesta kansanliikkeestä.

Ari Ojell osallistui viime viikolla kirkon kansainvälisen työn verkostopäiville. Kuva: Riitta Hirvonen

Myötätuuli kääntyi vastaiseksi

Jos ystävätoiminnassa puhalsi vuosien ajan hyvä myötätuuli, nyt tilanne on toinen.

Ojellin mukaan yhteyksiä rajan taakse haastaa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja pitkään jatkunut rajasulku.

– Samalla voi todeta, että ystävyysseurakuntatoiminta on ollut murroksessa jo reilun 10 vuoden ajan. Sukupolvi, joka aloitti kanssakäymisen, on vanhetessaan väistynyt aktiivisesta ystävyystoiminnasta.

– Uudet, tämän ajan seurakuntalaiset ja työntekijät eivät jaa samaa intoa toimintaan. He eivät tunne yhteyksien historiaa eivätkä ihmisiä ystävyysseurakunnista.

Yhteistyön hiipumisen taustalla vaikuttaa Ojellin mukaan sekin, että yhä harvempi Venäjän puolella asuva puhuu suomea.

Merkittävä osa inkeriläisistä on vuosikymmenien aikana muuttanut Suomeen. Myös koronapandemia vaikutti toiminnan hiljentymiseen.

Ojellin mielestä uhkaavin muutos ystävyysseurakuntatyössä on tällä hetkellä suomalaisten asenne naapurimaata ja sen kaikkia kansalaisia kohtaan.

– Jos joku tai jotkut ovat seurakunnissa vielä pitäneet ystävyyssuhteita yllä naapurimaahan, ovat he todennäköisesti joutuneet siitä kuulemaan. Kommentti saattaa olla, että ”Putinin kirkolle ei pidä antaa mitään”, Ojell pahoittelee.

Jos ihmisillä naapurimaassa on ystäväseurakuntatyön seurauksena tutut kasvot, kielteisen asenteen omaksuminen on vaikeaa.

Jos joku tai jotkut ovat seurakunnissa vielä pitäneet ystävyyssuhteita yllä naapurimaahan, ovat he todennäköisesti joutuneet siitä kuulemaan. Kommentti saattaa olla, että ”Putinin kirkolle ei pidä antaa mitään”.

Mitä kaikkea lähimmäisenrakkaus on?

Ari Ojell on pahoillaan ystävyysseurakuntasuhteiden nykytilasta. Hän haluaa pohtia, kannustaako kehotus lähimmäisenrakkauteen miettimään yhteydenpitoa aivan uusista näkökulmista.

Ojell ymmärtää esimerkiksi piispojen viimekeväisen ohjeistuksen jäädyttää Inkerin kirkon ja sen seurakuntien taloudellinen tuki toistaiseksi. Ratkaisu oli nykytilanteessa välttämätön.

– Piispat toivoivat kuitenkin yhteydenpidon muutoin jatkuvan.

Ojell pitää ystävyystoimintaa rauhantyönä.

– Elämme tällä hetkellä eri tavoin repivää aikaa. Etäisyydet ihmisten välillä kasvavat erityisesti silloin, kun asioista ollaan eri mieltä.

– Kun kylmät tuulet puhaltavat, olisi tärkeää, että syntyneitä yhteyksiä ja ystävyyksiä vaalittaisiin mahdollisuuksien mukaan.

Ojell kysyy, voiko aito kristillinen rakkaus johtaa edes tällaisella hetkellä siihen, että näemme kaikki venäläiset yhtenä massana ja viholliskuvien kautta.

Hän viittaa Paavalin antamaan kehotukseen ”pukeutua” armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen myös silloin kun olisi moittimisen aihetta.

Hyvät suhteet palautuvat hitaasti

Millainen on ystävyysseurakuntatoiminnan tulevaisuus?

– Hyökkäyssodalle ei näy loppua. Kun se kuitenkin on ohi joku päivä, ystävätoimintaa olisi helpompi viritellä eloon, jos yhteistyö ei ole ollut poikki pitkiä aikoja.

– Olemme menettäneet luottamuksen naapuriimme lyhyessä ajassa, mutta sen takaisin rakentaminen kestää vuosia. Kyse on luultavasti vähintään sukupolven mittaisesta prosessista ennen kuin pystymme kansakuntana laajemmin ajattelemaan hyvää tavallisistakaan venäläisistä.

Ari Ojell toivoisi kristittyjen olevan lähimmäisenrakkaudessaan niitä ihmisiä, jotka ovat vaikean aikakauden keskellä ennen muuta toivon airueita.

Voiko aito kristillinen rakkaus johtaa edes tällaisella hetkellä siihen, että näemme kaikki venäläiset yhtenä massana ja viholliskuvien kautta?


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää