Diakonin työnä on ihmisten auttaminen
Matias Jurmu kertoo, ettei diakoniatyöntekijöillä ole omia työhuoneita, koska työtä ei tehdä toimistossa vaan kaikenikäisiä ihmisiä kohdaten. Oulujoen seurakunnassa halutaan tarjota lisää kohtaamisen paikkoja.
Diakoni Matias Jurmu sanoo, että lapsiperheet tuovat Oulujoen seurakunnassa valtavasti mahdollisuuksia ja toivoa tulevaisuuteen. Lapsirikkaus tuo seurakuntaan myös haasteita.
– Meidän on jatkossakin taattava laadukas toiminta esimerkiksi varhaisnuorten kerhoissa, rippikoulussa ja nuorten leireillä.
– Huomiota on kiinnitettävä myös vanhempien jaksamiseen ja taloudellisiin vaikeuksiin.
Väestön monipuolisuus luo työn tekemiselle hedelmällisen pohjan. Tällöin korostuvat moniammatillinen työ sekä yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa.
Jurmu kohtaa työssään erilaisia kriisejä, kuten eroja, sairauksia, työttömyyttä, vanhemmuuden haasteita ja kamppailua oman uskonelämän kanssa.
Kriiseistä seuraa yksinäisyyttä, ahdistusta ja talousvaikeuksia. Myös mielenterveysongelmat näkyvät vahvasti työssä. Ihmisyyteen ja ympäröivään maailmaan liittyvät haasteet vaikuttavat samoin niin lapseen kuin aikuiseenkin.
Nuorisotyöntekijästä kaiken ikäisten kuuntelijaksi
Matias Jurmu aloitti diakonina keväällä 2020 samoihin aikoihin kun koronapandemia rantautui Suomeen. Työn aloitus oli haasteellinen, koska ihmisiä ei voinut kohdata kasvotusten.
Aiemmin Jurmu on toiminut nuorisotyönohjaajana sekä kunnassa että seurakunnassa. Diakonin työ veti kuitenkin puoleensa.
Aikaisempia ammattihaaveitani ovat olleet muun muassa eläkeläinen ja joulupukki.
– Aikaisempia ammattihaaveitani ovat olleet muun muassa eläkeläinen ja joulupukki. Nekin ovat hyvin ihmisläheisiä ammatteja, Jurmu nauraa.
Diakonin työ on yksinkertaisuudessaan ihmisten kohtaamista ja auttamista. Auttaminen voi olla henkistä, sosiaalista tai taloudellista. Monet mielenterveyspalveluihin odottavat hakeutuvat jonotusaikana seurakunnan työntekijöiden keskustelukäynneille.
Työ koostuu yksilötapaamisista ja kerhojen pitämisestä. Joka toinen maanantai pidetään ikäihmisten kerhoja. Kerran kuussa Hintan seurakuntatalon pihakodassa on kokoonnuttu yhteen ja paistettu makkaraa. Tapahtuma on nimeltään Hintan tulet.
Ihmiset ovat olleet Jurmun mukaan pettyneitä, kun eivät päässeet korona-aikana erilaisiin kerhoihin.
Hengellisyys, monipuolisuus ja kohtaamiset parasta
Jurmu on ollut aina sovittelijaluonne ja hänellä on ollut paljon ihmisiä ympärillään. Seurakunnan toimintakin on tuttua nuoruudesta saakka.
– Työssäni on parasta sen monipuolisuus ja hengellisyys sekä ihmisten kohtaaminen. Työaikoja ei ole, joten välillä työpäivät voivat kestää toistakymmentäkin tuntia.
– Meillä ei myöskään ole omia työhuoneita, koska diakonin työtä ei tehdä toimistossa. Ihmisiä kohdataan heidän kodeissaan ja esimerkiksi auton ratissa. Työssä onkin parasta vapaus olla ja mennä.
Työssä onkin parasta vapaus olla ja mennä.
Surullisimpia tapauksia ovat nuorten itsemurhat ja koulutragediat. Onneksi vastapainona on paljon hyvää. Yksi ihana kohtaaminen on erityisesti jäänyt Jurmun mieleen.
– Eräs seurakuntalainen oli jäänyt leskeksi. Hän rohkaistui lopulta mukaan eläkeläisten kerhoon. Hän ilahtui todella paljon siitä, että oli päättänyt lähteä ihmisten ilmoille ja tuli ihan halaamaan. Se teki minut iloiseksi.
Jurmu korostaa sitä, että seurakunnassa on aina aikaa kuunnella ihmisiä.
Pyrkimyksenä on, että kenelläkään ei olisi kynnystä tulla seurakunnan tapahtumiin tai juttelemaan diakonille. Jurmu toivoo, että jokainen löytäisi omannäköisensä paikan seurakunnasta.
Kuka: Matias Jurmu
- 33-vuotias, perheeseen kuuluu vaimo ja yksi lapsi
- Koulutukseltaan yhteisöpedagogi (AMK) ja sosionomi-diakoni (AMK)
- Työskentelee Oulujoen seurakunnassa vastuualueinaan Laanila, Hintta, Kynsilehto, Parkkisenkangas, Puolukkakangas, Sanginjoki, Sanginsuu, Lapinkangas, Juurusoja, Heikkilänkangas, Madekoski ja Pikkarala
- Kuvaa Oulujoen seurakunnan toimintaa sanoilla ”Yksin emme työtä tee”
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.