Dom Second Hand sai avustusta diakonian kokeilutoimintaan

Kirkkohallitus myönsi kokeilutoiminnan avustuksen viidelle seurakunnalle. Oulussa avustusta sai DOM second hand. Se on Oulun seurakuntayhtymän kierrätykseen ja diakoniaan pohjautuva toimintamuoto, jonka kivijalkana toimii DOM-putiikki.

Dom second hand -toiminnan ensisijaisena tavoitteena on tukea DOMissa työskentelemisen avulla ilman opiskelu- ja työpaikkaa olevia nuoria aikuisia. Yhteistyötä tehdään Oulun kaupungin kanssa. Kokeilutoimintaan myönnetty tuki mahdollistaa toiminnan laajentamisen.

– Kirkossa on ovet auki kokeiluille, joilla uudistetaan toimintaa ja rakennetaan monialaisia yhteistyöverkostoja alueen eri toimijoiden kanssa. Kokeilujen keskiössä ovat seurakuntalaiset ja alueen asukkaat, joiden osallisuutta ja hyvinvointia halutaan vahvistaa. Kokeilujen tarkoituksena on testata uudenlaisia toimintamalleja, jotka onnistuessaan voidaan levittää koko kirkon kentälle niin, että niistä hyötyisi mahdollisimman moni seurakunta, sanoo kirkkohallituksen kehityspäällikkö Liisa Björklund.

Kirkolliskokous myönsi marraskuussa 2020 kirkkohallitukselle 200 000 euroa jaettavaksi seurakuntien kokeilutoiminnan kehittämiseen.

Oulun lisäksi avustusta saivat Lahden, Taipaleen, Joensuun sekä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnat.

Lahden seurakuntayhtymässä kokeillaan maksutonta lyhytterapiapalvelua 16–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Lyhytterapiaa tuodaan oppilaitoksiin, jossa oppilashuolto tai opettaja voivat ohjata nuoren nopeasti avun piiriin ilman jonottamista. Tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta kirkon tarjoamasta keskusteluavusta.

Taipaleen seurakunta tarjoaa Pikku Talentit -vapaaehtoistoiminnan kerhotoimintaa 7–14-vuotiaille sekä vapaaehtoistoiminnan koulutusta nuorille. Tavoitteena on ehkäistä nuorten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Nuoria rohkaistaan ottamaan osaamisensa käyttöön ja samalla auttamaan toisia esimerkiksi tavoittgamalla etäyhteyden kautta kotona asuvia ikäihmisiä.

Kokeilu esittelee uudenlaista kouluyhteistyötä sekä yhteistyötä sosiaali- ja terveyspiirin kanssa. Nuorilla on mahdollista saada koulutuksesta yksi kokonainen lukiokurssi.

Joensuussa torjutaan hankkeella digiosattomuutta diakonian ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöllä. Diakonian verkostojen ja tilaisuuksien kautta tavoitetaan kohderyhmää, jolle tarjotaan mahdollisuus kehittää digiosaamistaan. Ammatillisen koulutuksen opiskelijat toimivat digienkeleinä, jotka tarjoavat digiohjausta.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta pilotoi Lasten ja nuorten keskus ry:n lanseeraamaa Perheystävä-toimintaa yhden kaupunginosan alueella. Tavoitteena on vahvistaa vanhempien voimavaroja ja vähentää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta, lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä auttaa rakentamaan ystävyyssuhteita.

Asukkaille luodaan rento kohtaamispaikka, jossa on tarjolla ilmaista ruokaa, seuraa, leikki- ja askartelumahdollisuuksia sekä kahvittelua sekä mielekästä toimintaa, esim. teemailtoja, tapahtumia, retkiä ja leiritoimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kuten Hämeen setlementin, HAMK:n, Hämeenlinnan kaupunki, Martat, VPK ja 4H.


Jaa sivu eteenpäin

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää