DOM-teatteri näyttää, millainen on klassikkonäytelmä Kolme sisarta, kun sijoitetaan Ouluun

Teatterin uusinta näytelmää esitetään Vanhassa pappilassa vielä neljä kertaa.

DOM-teatterin uusin näytelmä sai lisäesityksiä helmikuulle.

On ihanaa olla muovailuvahana, tehdä mitä ohjaaja sanoo. Samalla voi antaa lahjan yleisölle, huokaa DOM-teatterissa jo neljättä vuotta mukana oleva Auli Niemi.

Yleisö on ollut teatterilaisten lahjasta kiinnostunut, sillä viimeisin näytelmä Maakuntakaupungin kolme sisarta ja veli ja muita henkilöitä veti syksyllä penkit täyteen.

Oulun Vanhan pappilan tuolit eivät riittäneet kaikille, joten esityksiä päätettiin jatkaa tänä keväänä ainakin neljän näytöksen verran.

Tuttu näytelmä uusilla mausteilla

DOM-teatterin kolmas projekti mukailee Anton Tsehovin klassikkonäytelmää Kolme sisarta.
Sen verran uusiksi ohjaaja Tuula Väänänen on näytelmän ryhmänsä kanssa kirjoittanut, että alkuperäisestä nimestä tehtiin oma versio.

Domilaisten mukaelma sijoittuu Ouluun ja vilisee viittauksia paikkakunnan elämänmenoon.
Kaikkia alkuperäisen näytelmän hahmoja ei lavalla nähdä, sillä Dom-teatterin ryhmässä on tällä hetkellä kahdeksan näyttelijää. Porukan pientä kokoa korvataan esimerkiksi käymällä joitakin näytelmän keskusteluja puhelimessa eikä kasvokkain.

Dialogia on tiivistetty eikä kaikkien näyttelijöiden ikäkään osu yksiin roolihahmojen iän kanssa, mutta se on ohjaajan mielestä enemmän vahvuus kuin haaste.

– Jotkut näytelmässä käsiteltävät asiat tulevat näkyvämmiksi kun ne roolitetaan totutusta poikkeavasti, Tuula Väänänen toteaa.

– Tässä mennään ennen kaikkea teksti edellä.

Lopputulos muotoutuu ajan kuluessa

Irinan roolin tekevä Ruut Rokka on näytellyt jo kolmevuotiaasta saakka. Myös Tuusenpuroa näyttelevälle Jarkko Korpualle teatterin tekeminen on tuttua, sillä hän on ollut mukana useissa harrastajien projekteissa.

Maakuntakaupungin kolme sisarta on molemmille ensimmäinen näytelmä DOM-teatterin riveissä.

Korpua vitsailee itsensä julkisen nolaamisen vetävän häntä puoleensa.

– Parasta on kuitenkin seurata koko prosessia, sitä kuinka näytelmä kehittyy ja muuttuu. Se on erilainen jokaisen harjoituksen ja näytöksen myötä.

– On jännää, kuinka sattumanvarainen joukko ihmisiä ryhtyy tekemään yhdessä jotain eikä tiedä, millainen lopputulos tulee olemaan.

– Se mitä syntyy, on aina enemmän kuin osiensa summa.

Ruut Rokka arvostaa DOM-teatterissa yhteishenkeä, joka ulottuu näyttämön ulkopuolelle. Näyttelijät huolehtivat esitysten lisäksi näytösten lipunmyynnistä, leipovat ja keittävät yleisölle kahvit.

– Hienoa on sekin, että lipputuloista ohjataan osa hyväntekeväisyyteen.

Maakuntakaupungin kolme sisarta ja veli ym. muita henkilöitä -näytelmää esitetään 9.2., 10.2., 21.2. ja 23.2. klo 19 Vanhan pappilan Wegelius-salissa. Varaukset osoitteeseen domteatteri @gmail.com.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää