Eija Sillanpää aloitti diakonina Muhoksen seurakunnassa
”Tykkään siitä, että työssä on myös hengellinen puoli”, kertoo aiemmin sairaanhoitajana työskennellyt Eija Sillanpää.

Muhoksen seurakunnan uudelle diakoniatyöntekijälle Eija Sillanpäälle muutto Ouluun ja työ Muhoksella ovat melkein paluuta juurille.
– Olen kotoisin Pattijoelta Raahesta, josta lähdin aikanaan Savonlinnaan opiskelemaan.
Sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen Sillanpää työskenteli niin Oulussa kuin Nokialla, jonne perhe muutti miehen työn perässä. Hoitoalalla työskentely loppui, kun Sillanpäälle puhkesi useita allergioita.
Sillanpää koki tilanteessa olevan johdatusta. Hän päätti opiskella sosionomi-diakoniksi.
– Olen perustanut elämäni aina kristillisiin arvoihin. Tykkään siitä, että työssä on myös hengellinen puoli.
Hän ehti työskennellä diakonina lähinnä ikäihmisten parissa Tampereella ja Sastamalassa ennen kuin puolison työkuviot toivat heidät taas Ouluun.
Haastatteluhetkellä takana on vasta neljä työpäivää Muhoksella, joten seurakuntaan tutustuminen on vielä kesken, mutta jotain ideoita Sillanpäällä on tuomisinaan.
– Kotikäyntityöhön olisi hienoa saada pieni lauluryhmä käymään niiden ikäihmisten luona, jotka eivät pääse itse liikkumaan.
Vapaa-ajalla Eija Sillanpää rentoutuu luonnossa liikkumalla, musiikkia kuuntelemalla ja omaksi ilokseen pianoa soittamalla.
– Tykkään olla myös ihan itsekseni ja hoitaa hengellistä elämääni rukoilemalla, Raamattua lukemalla ja erilaisissa tapahtumissa käymällä.
Hän haluaa kannustaa kaikkia toisten huomioimiseen.
– Olemme monesti niin kiireisiä ja omissa jutuissamme kiinni, ettemme oikein ehdi huomata muita. Yksi hymy voi kuitenkin pelastaa kanssaihmisen päivän.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.