Emilia Kallonen avaa lauluillaan ikkunan karjalaiseen kulttuuriin

Vanhan kappelin 100-vuotisjuhlat huipentuvat torstaina 30.11. suuriin tunteisiin ja kulttuurien kohtaamiseen.

Kansanlaulaja ja musiikkipedagogi Emilia Kallonen vie Itkisin ikuikävät -konsertissaan kuulijat valitusrunouden maailmaan.

– Pelkät itkuvirret olisivat olleet haastavia niin yleisölle kuin esiintyjällekin, Kallonen kertoo.

Pelkät itkuvirret olisivat olleet haastavia niin yleisölle kuin esiintyjällekin.

– Niinpä Oulun-konsertin ohjelma koostuu runolauluista ja itkulauluista, jotka eivät täytä varsinaisesti itkuvirren muotoa.
Yksi perinteisempi itkuvirsikin kuullaan.

Valitusrunoja, elegioita tavataan kaikissa kulttuureissa.

Muinaiskarjalaisuudessa versonut itkentä – iänel’ itku, virsitys, luadiminen – oli oleellinen osa karjaista perinnettä vielä 1900-luvun alussa.
Toinen maailmansota muutti tilanteen kulttuuriyhteisön hajaannuttua.

Itkuvirsitradition elvyttäminen aloitettiin 2000-luvun taitteessa, jolloin juurissaan perinteen tuntevat ja itkuvirsistä ilmiönä ja tapakulttuurina kiinnostuneet ryhtyivät toimimaan yhdessä.

Helsinkiläissyntyinen Kallonen kuuluu jälkimmäisiin.

– Minut on adoptoitu karjalaiseen kulttuuriin.

Minut on adoptoitu karjalaiseen kulttuuriin.

Itkuvirret olivat yhteisön yhdessä kokemaa ja perinne myös sisäistettiin yhteisössä kuulonvaraisesti.

Itkijä toimi yhteisön eri riiteissä tai arkielämän tilanteissa tunteiden tulkitsijana, eestä itkijänä tai olallisena kuten häntä kutsuttiin.

Itkuvirressä välittyivät kunnioitus, hellyys ja hoivaavuus. Itkentä tähtäsi toivon tuomiseen, muutoksen liikauttaman elämän tasapainoon saattamiseen.
Kallosta kiehtoo itkussa erityisesti tärkeiden asioiden pyhittäminen.

– Itkuvirsiä on itketty myös yksityisemmissä tilanteissa, esimerkiksi haudoilla käydessä. Mielestäni itkut ovat rukouksen kaltaisia ja niissä esitetyt asiat tuodaan Jumalan kasvojen eteen.

Itkuvirsi katsoo pyhää kohti, Kallonen tähdentää.

Pyhää olivat syndyzet eli tuonilmaisiin siirtyneet entiset sukupolvet mutta myös muut pyhät voimat kuten enkelit ja Kristus.

Kallonen kuvaa itkuvirttä eräänlaiseksi aikaikkunaksi.

– Itkuvirsi avaa niin syvästi sitä elämänasennetta, suhtautumista ihmiseen ja elämänjärjestykseen, mikä karjalaisessa perinteessä on.

Itkijä tarvitsee aina yhteisön, Kallonen toteaa. Oulun-konsertin hän halusi rakentaa vainajien muistelun teemalle, koska tämä yhteisö kohtaa hänet nimenomaan Vanhassa kappelissa.

– Haluan luoda hiljentymisen tilan, jossa yleisöllä olisi mahdollisuus pysähtyä ja muistaa omia läheisiään.

• Emilia Kallosen soolokonsertti torstaina 30.11. kello 18 Vanhassa kappelissa Oulun hautausmaalla.