Ensimmäinen oma näyttely

Oululainen Juha Porma on harrastanut maalaamista seitsemän vuotta, mutta näkee omia töitään seinällä ensimmäistä kertaa vasta nyt kun niistä 22 ripustettiin viime viikolla näyttelyksi.

Kodin seinillä on kyllä taidetta: oman tyttären antamia maalauksia sekä perhetutun taiteilijan töitä, mutta omat maalaukset Porma on pitänyt varaston hyllyllä.

Porma sanoo, ettei ole pitänyt isoa ääntä maalaamisestaan. Useimmat tuttavatkin hämmästyivät kuultuaan hänen näyttelystään.

Ensimmäinen oma näyttely tuntuu mukavalta.

– Täytyy sanoa, että kyllä vähän itsekin innostuin, kun näin maalaukseni millintarkasti galleriakiskoille aseteltuina.

Nyt esillä olevat, akryyliväreillä tehdyt maalaukset ovat syntyneet noin neljän viime vuoden aikana. Näytillä on asetelmia, elävästä mallista tehtyjä maalauksia sekä maisemia Kiikkusaaresta, Hupisaarilta, Koitelista ja Taivalkosken Kurtinjärveltä.

Kantaaottaviakin teoksia

Osa töistä on kantaaottavia. Esimerkiksi se, jossa ullakolle sijoitetun pahvilaatikon kyljessä lukee Trash (Roskaa). Laatikosta pilkistävällä vieteriukolla on Donald Trumpin pää. Lattialla lojuu Yhdysvaltain lippu. Idea syntyi Porman seuratessa USA:n presidentinvaalien vaaliväittelyitä.

Toinenkin teos on saanut innoitusta maailmantilanteesta: kolme kasakkaa ratsastaa hämäläiskylässä isonvihan aikaan. Taloja palaa, suomalaisia on jäänyt vangeiksi. Kun Porma maalasi tätä teosta, ohjaajana oli ukrainalaislähtöinen taiteilija Vasili Reskalenko.

– Maalaus oli tekeillä pitkään. Tein muokkauksia ohjaajan neuvojen mukaisesti kunnes hän sanoi: Nyt se on hyvä – valitettavan hyvä. Panttaan aina signeeraamista kunnes itse ajattelen työn olevan valmis ja myös opettaja hyväksyy sen valmiiksi, Porma kertoo.

Paganinin viulu -maalauksen taustalla on tarina, jonka mukaan italialaisen viuluvirtuoosin Niccolò Paganinin aikalaiset pitivät tämän soittotaitoa paholaisen opettamana – muutoin ei kukaan yhtä taitavasti kykenisi soittamaan.

Siniseen torsoon Porma on hakenut picassomaista tyyliä. Porma muistaa katselleensa jo pikkupoikana espanjalaisen kuvataitelijan Pablo Picasson niin sanotun sinisen kauden töitä.

– Sitä en kyllä muista mistä. Saatoin lukea tietokirjasta, Porma miettii.

Kun Porma oli lapsi, hänen äitinsä osallistui nuorisoseuran kulttuurikilpailuihin, joissa oli omat sarjansa laululle, soitolle, piirustuksille ja maalauksille.

– Äiti otti tekeleitäni mukaan ja tuli kotiin pienten hopealusikoitten kanssa. Palkintosijoille yltäminen innosti pikkupoikaa harrastamaan.

Lukioikäisenä Porma valitsi vapaaehtoisen piirustuslinjan Oulun lyseossa ja pääsi näin oululaisen taidemaalarin Juhani Hakalahden oppiin. Aikuisiällä maalaaminen jäi täysin syrjään. Eläkkeelle jäätyään Porma ilmoittautui kansalaisopiston taideryhmään.

Oma näyttely ei ollut käynyt mielessäkään ennen kuin Porma osui sattumalta paikalle D-asemalla kokoontuvan piirtäjien ryhmän tapaamiseen.

– Jäin katselemaan, mitä siellä tehdään. Opettaja toi paperia ja kehotti minuakin piirtämään. Hän se ehdotti omaa näyttelyä.

Bridgeä, englantia, seurakunnan tilaisuuksia

Juha Porma tuli D-asemalle eli Tuirassa sijaitsevaan kansalaistoiminnan keskukseen alun perin opettamaan bridge-peliä. Kevättalvella hän liittyi englannin kielen ryhmään.

– Tänne lähdön seurauksena olen innostunut käymään myös seurakunnan tilaisuuksissa.

  • Juha Porman maalauksia on nähtävillä elokuun ajan maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 11–14 sekä Taiteiden yönä torstaina 17.8. kello 16.30–21 D-asemalla, Valtatie 53, Oulu.

=> Anna palautetta haastattelusta


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää