Hartaus pyhäinpäivälle 4.11.

Niin ikävä, että rintaan koskee

Olen vuoden sisällä menettänyt monta itselleni äärimmäisen rakasta ihmistä. Olen itkenyt ja ikävöinyt. Yhä ikävöin, mutta en enää itke niin paljon.

Ruokapöydällä kynttilää vasten nojaa lapsuuden ydinperheen ”perheselfie”. Kuva otettiin isän 90-vuotissyntymäpäivänä viime vuoden kesäkuussa. Siinä isä nauraa oikein iloisesti keskellä kuvaa. Me muut, minä, siskoni ja äitini, kurkistelemme reunoilla.

Pidän tuosta kuvasta, koska se on niin välitön. Se on myös viimeinen kuva meistä neljästä yhdessä. Viisi kuukautta kuvan ottamisen jälkeen isä kuoli.

En ehtinyt isän vuoteen reunalle jättämään hänelle hyvästejä. Se tuntui pahalta. Tuntui, että jotain jäi kesken. Lohtua antoi se, että äiti oli isän rinnalla. Lohtua antoi myös se, että pappi riensi isän kuoltua äidin tueksi, kun me siskon kanssa emme ehtineet. Siinä isäni vuoteen äärellä sai äiti nattia ehtoollisen ja saatella puolison matkaan.

Pyhäinpäivänä me muistelemme niitä rakkaitamme, jotka ovat jo kuolleet. Monella meistä on ikävä. Niin ikävä, että rintaan koskee.

Rakkaan ihmisen kuolemaan liittyvä suru itkettää kauan. Anna kyynelten tulla. Ne kertovat rakkaudesta.
Pyhäinpäivän illan pimeyteen syttyvät tuhannet kynttilät. Ne voittavat ympärillä olevan pimeyden.

Pimeydessä loistavat kynttilät kertovat rakkaudesta, jota ilman ihmiset ovat toisilleen tylyjä ja kovia. Pimeydessä loistavat kynttilät kertovat tärkeistä ihmissuhteista: välittämisestä, muistamisesta ja rukouksesta.
Jos koskaan niin nyt kynttilöiden sanoma rakkaudesta on tärkeä!

Jeesus sanoo: Minä olen elämän valo, se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.

”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina sielujen laulun
Taivainen sointu säilyy vaan.”

Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala. Amen.

Virpi Sillanpää-Posio
Kirjoittaja on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva pappi

Pyhäinpäivä
Psalmi: Ps. 89:6–8, 16–19
1. lukukappale: Jes. 60:18–21
2. lukukappale: Ilm. 21:1–4
Evankeliumi: Matt. 5:1–12

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum). Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Ps. 89:6–8, 16–19
Taivaat ylistävät sinun ihmeitäsi, Herra,
taivaan joukot sinun uskollisuuttasi.
Ei kukaan korkeuksissa ole Herran vertainen,
ei kukaan hänen kaltaisensa jumalien joukossa!
Hän on Jumala, jonka edessä taivaan pyhät vapisevat,
jota kaikki hänen ympärillään pelkäävät ja palvovat.
Onnellinen se kansa, joka riemuiten ylistää sinua, Herra!
Se kansa saa vaeltaa sinun kasvojesi valossa.
Alati sinä olet ilomme lähde,
sinä olet uskollinen, sinä annat meille menestyksen.
Sinä olet meidän voimamme ja ylpeytemme,
sinun hyvyytesi rohkaisee meitä.
Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!

Jes. 60:18–21
Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi,
ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä.
Minun apuni on sinun muurinasi
ja minun ylistykseni sinun portteinasi.
Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona
eikä kuu kirkasta sinun teitäsi,
vaan Herra on sinun ikuinen valosi
ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.
Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa,
sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.
Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.
Vanhurskaita ovat silloin kaikki kansasi jäsenet,
maa on iäti oleva heidän.
He ovat taimia minun tarhassani,
minun kätteni työ, jolla osoitan kirkkauteni.

Ilm. 21:1–4
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Matt. 5:1–12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”