Hartaus sunnuntaille 1.10.
Erityisen paljon enkeleitä tarvitsevat kaikki ne nuoret, joiden elämä on käynyt vaikeaksi jo tänään, tässä ja nyt, toivoo Mono Kuoppala.

Enkelit tulevat tarpeeseen
Enkelinsiipiaiheinen heijastin pomppii kouluun kävelevän nuoren mustassa repussa. Hänelle on annettu enkeleitä matkaan sateiseen ja pimentyvään syksyyn.
Vanhempina olemme joutuneet myöntämään, että omat voimamme eivät riitä lastemme suojeluun ja varjeluun. Tarvitsemme apua Jumalalta. Hän on antanut enkeleilleen käskyn varjella, puolustaa ja vahvistaa meitä.
Heijastin on huolenpidon hyvä vertauskuva. Taivasta kuvataan usein kilttien ja hyväuskoisten lasten valtakuntana. Tänä vuonna mikkelinpäivän lähestyessä muistelen erityisesti niitä nuoria, joita on kohdattu ja katsottu halveksien, päivän tekstin vastaisesti.
Ajattelen nuoria, jotka ovat päätyneet porukassa lyömään, mutta eivät oikein itsekään tiedä, miten he tulivat sellaiseen joukkoon mukaan.
Mietin kauppakeskuksessa maleksivia, pelottavan näköisiä, päihtyneitä ja mölyäviä nuoria. Heidän joukossaan kulkevat vahvojen psyykelääkkeiden turruttamat, tyhjin katsein vaeltavat nuhjuiset aaveet, jotka ovat vailla hyvää hoitoa.
Näen silmissäni itseään piikittävät, viiltelevät tai muutoin runtelevat nuoret. Taivasten valtakunta on myös heidän kaltaisten lasten ja nuorten. Erityisen paljon enkeleitä tarvitsevat kaikki ne nuoret, joiden elämä on käynyt vaikeaksi jo tänään, tässä ja nyt.
Enkelit tulevat joskus luoksemme ihmisen hahmossa. Voisitko sinä olla arjen enkeli heille? Kaikissa meissä on myös hyvää ja arvokasta. Kuva Jumalasta ei paljastu aina ensimmäisellä, toisella eikä vielä kolmannellakaan kohtaamisella.
Kauemmas kävelleen koululaisen hahmo haihtuu hämärässä epätarkaksi, mutta autonvaloihin osunut heijastin välkkyy ja näkyy selkeästi. Autot hiljentävät vauhtia. Hän on turvassa.
Mono Kuoppala
Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja
Mikkelinpäivä
(Enkelien sunnuntai)
Psalmi: Ps. 103:19–22
1. lukukappale: 2. Moos. 23:20–23
2. lukukappale:
Hepr. 1:14–2:4 tai Ilm. 5:11–12
Evankeliumi: Matt. 18:1–6 (7–9) 10
Jumalan sanansaattajat
400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Mikkelinpäivää vietetään 29.9. tai, jos se on arkipäivä, seuraavana sunnuntaina.
Ps. 103:19–22
Herralla on istuimensa taivaissa,
ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit,
jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa,
jotka hänen tahtonsa täytätte.
Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan.
Ylistä Herraa, minun sieluni!
2. Moos. 23:20–23
Herra sanoi:
”Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. Muista, että hän on lähelläsi, tottele häntä äläkä vihastuta häntä. Hän ei anna anteeksi niskoittelua, sillä hän toimii minun nimissäni. Mutta jos tottelet häntä ja teet kaiken, mitä minä käsken, niin minä olen sinun vihollistesi vihollinen ja vastustajiesi vastustaja. Minun enkelini kulkee sinun edelläsi.”
Hepr. 1:14–2:4
Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.
Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.
TAI
Ilm. 5:11–12
Valtaistuimen, olentojen ja vanhinten ympärillä näin suuren joukon enkeleitä ja kuulin heidän äänensä. Heitä oli lukemattomia, kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he lausuivat kovalla äänellä:
– Karitsa, joka on teurastettu,
on arvollinen saamaan vallan,
rikkauden, viisauden ja voiman,
kunnian, kirkkauden ja ylistyksen.
Matt. 18:1–6 (7–9) 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
(Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.)
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Jaa sivu eteenpäin
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.