Hartaus sunnuntaille 10.7.

Ihmisyyden irvikuva

Kukahan hän voisi olla? Millainen ihminen? Irvikuva? Helppoa olisi ihmisen irvikuva nähdä sotarikollisessa tai diktaattorissa. Kyllähän nyt jokainen meistä tietää, kuka on oikeasti paha ja ilkeä. Hedelmistään puu maistetaan. Ei ne sanat vaan teot. Onko se näin yksinkertaista?

Pahuudella ja armottomuudella on juuret syvällä ihmisyydessä. Pelottavinta armottomuutta ja kovuutta on sellainen, joka on tehty näyttämään pyhältä, hurskaalta ja hillityn kauniilta. Päällepäin kaunis ja hallittu voi kätkeä sisäänsä kaiken lopulta tuhoavaa vihaa, katkeruutta ja julmuutta. Kulissit ovat kyllä kunnossa, mutta näytelmän juoni onkin lopulta kuin jostakin kauhuelokuvasta tai Helvetin esikartanosta.

Joskus lyönti sattuu vähemmän kuin pitkäkestoinen ja kauniisiin ja pyhiltä kuulostaviin sanoihin ja puheisiin ovelasti kätketty halveksunta ja armottomuus. Sillä on nimikin: henkinen ja hengellinen väkivalta! Pahaa jälkeä syntyy, jos ryhdytään puhumaan Jumalan nimissä ja jopa Jumalan suulla sanoja, jotka kyllä kuorrutetaan pyhällä ja jopa raamatullisella ulkokuorella, mutta joiden sisin ja syvin tarkoitus onkin haavoittaa ja repiä rikki…. tuhota se pieni ja heikko toivon ja luottamuksen taimi, joka oli jo kasvamassa epävarman ja jopa epätoivoisenkin kuulijan sisimmässä. Voi mitä kammottavaa Jumalan ja hänen nimensä väärinkäyttöä!

Parempi olisi ihmisen ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta, jos Jumalan nimissä ja jopa omasta mielestään Hänen valtuuttaminaan ei toimisi lainkaan tällaisia ”uskonsankareita”, jotka vihaavat itseään toisissa ihmisissä. Miksi uskonnon ja politiikan saralla löytyy niin paljon pahansuopaisuutta ja kaikenlaisia kieroja pelejä? Valta turmelee helposti. Hengellinen päteminen ja tuomarointi näivettävät lopulta sielunkin ja Jumalan kuvan meissä. Helppoa on julistaa, Jumalan arvovallalla, että ”Jumala vihaa…” kun todellisuudessa viha löytyykin puhujan omasta sisimmästä. Ihminen pystyy kaksinaamaisuuteen: toiset kasvot hymyilevät ja samaan aikaan toiset kasvot irvistävät. Se on tekopyhyyttä ja ulkokultaisuutta tai hienosti sanottuna kaksinaismoralismia. Jeesuskin luokitteli tällaisen toisen ihmisen vähättelyn jopa eniten ihmistä turmelevaksi synniksi.

Maailmankaikkeuden ikuinen lainalaisuus on ”Se mitä juokset karkuun, tulee lopulta sinua vastaan”…tavalla tai toisella. Jeesuksen sanoin: ” Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.” Olisikohan meistä jokaisella ihan tarpeeksi siivottavaa niissä omissa sielumme kaapeissa ja varastoissa? Eletään ja annetaan muidenkin elää. Elämä ei ole koskaan mitattavissa, punnittavissa eikä määriteltävissä. Elämä vain tapahtuu… koko ajan ympärillämme. Meidän tehtävämme ihmisinä on ottaa se ensimmäinen askel.

Harri Henttinen
Kirjoittaja toimii pappina Vesilahdessa

5. sunnuntai helluntaista

Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta.

Psalmi: Ps. 13:2–6

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
  Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
  Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle,
Herra, Jumalani!
  Sytytä silmiini valo,
  älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
  Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

Joona 3:1–5, 10, 4:1–11
Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.”
Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa. Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen.
Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.

Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui. Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.” Mutta Herra sanoi: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa?”

Joona meni ulos kaupungista ja jäi sen itäpuolelle. Siellä hän kyhäsi itselleen oksista katoksen, asettui sen alle suojaan ja odotteli nähdäkseen, miten kaupungille kävisi. Silloin Herra Jumala pani risiinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle, varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risiinikasvista. Mutta seuraavana päivänä aamunkoitteessa Jumala antoi madon purra risiinikasvia, niin että se kuivettui. Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: ”Parempi minun on kuolla kuin elää.”

Mutta Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona vastasi: ”Kyllä on, tahtoisin kuolla.” Herra sanoi: ”Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä.”

TAI

Sak. 8:16–17
– Nämä teidän tulee pitää:
Puhukaa totta toisillenne!
Jakakaa oikeutta totuuden mukaan,
niin että rauha vallitsee keskuudessanne.
Älkää suunnitelko pahaa
toinen toisellenne.
Varokaa tekemästä väärää valaa.
Minä vihaan kaikkea vääryyttä,
sanoo Herra.

Room. 14:7–12

Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten. Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Onhan kirjoitettu:

– Niin totta kuin elän, sanoo Herra,
jokainen polvi on notkistuva minun edessäni
ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.

Luuk. 6:36–42

Jeesus sanoi:
”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

Hän puhui heille vielä vertauksin:
”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”