Hartaus sunnuntaille 12.3.

Tämä sunnuntai laittaa ihmisen miettimään, kenen puolella hän on.

Kuumia tunteita kassajonossa

Ruokakaupan kassajonossa tunnelma on pysähtynyt. Ilmeettömät katseet harhailevat lehtihyllyltä kassan vieressä oleviin makeishyllyihin. Jono etenee hitaasti, mutta varmasti.

Yhtäkkiä tapahtuu jotain, mikä saa tunnelman sähköistymään ja useimmat havahtumaan. Naapurikassa avautuu. Alkaa taistelu, jossa niin usein ensimmäiset jäävätkin viimeisiksi ja viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Miten ärsyttävää voikaan olla, kun takana jonottava pyyhältääkin ohitse? Mutta miten tyytyväinen sitä onkaan, jos itse ehtii ensin.

Kassajonokäyttäytyminen, oma ja muiden, on ihmetyttänyt minua jo vuosien ajan. Toisinaan kassajonossakin tunteet kuumenevat, mutta usein ohitustilanteissa kyse lienee ajattelemattomuudesta, joskus myös välinpitämättömyydestä.

Tästä Jeesuskin aikanaan puhui. Eri keinoin hän havahdutti näkemään lähimmäiset myös elämän arkisissa hetkissä. Raamatun viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa, asiaan esitetään suorasukainen ratkaisu: ”Tartu toimeen, paranna tapasi!” (Ilm. 3:19).

Toisinaan sitä ajautuu ajattelemaan itsestään liikoja. Kuvittelee olevansa hyvä ihminen ja hyvä kristitty. Mutta sitten käy kuten kassajonossa: huomaa olevansa tilanteessa, jossa ei toiminut kuten haluaisi. Yhteisen hyvän ja rakkauden sijaan tärkeimmäksi tulikin oman edun tavoittelu.

Arjessa tulee helposti vastaan lukemattomia valinnanpaikkoja, joissa voimme jatkaa matkaa, tai vaihtoehtoisesti avata silmät, ja nähdä toinen ihminen. Sillä miten pysäyttävää, merkityksellistä ja vaikuttavaa onkaan, jos vaikkapa jonossa joku on joskus päästänyt edelle huomattuaan, että minulla on vain yksi ostos tai hirmuinen kiire? Tai miten mukavalta on tuntunut samassa jonossa vuoroaan odottavan lempeä hymy nähdessään ostosreissuun kyllästyneet lapseni?

Miten merkityksellinen ja vaikuttava tuo pieni teko voikaan olla. Miten tyhjä katse, pysähtyneisyys ja ajattelemattomuus vaihtuukin hetkessä sanoin kuvaamattoman hyvään tunteeseen sisimmässä.

Mikael Tammilehto
Kirjoittaja on uutta messuyhteisöä Seinäjoella luotsaava pastori

 

3. paastonajan sunnuntai
Psalmi: Ps. 25:11–20
1. lukukappale: Jer. 26:12–16
2. lukukappale: Ilm. 3:14–19
Evankeliumi: Joh. 12:37–43

Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät erityisesti kolmanteen paastonajan sunnuntaihin. Pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen taas sisältyi useita eksorsismeja eli pahan hengen ulosajamisia. Aihepiiriltään tämä sunnuntai liittyy ensimmäiseen paastonajan sunnuntaihin. Se panee ihmisen miettimään, kenen puolella hän on.

 

Ps. 25:11–20
Herra, nimesi kunnian tähden
anna anteeksi suuret syntini.
Se, joka Herraa pelkää,
oppii valitsemaan oikean tien.
Hän saa onnen ja rauhan,
ja hänen jälkeläisensä perivät maan.
Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen,
ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa.
Minun silmäni katsovat alati Herraan,
hän päästää jalkani ansasta.
Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen,
sillä minä olen yksin ja avuton.
Lievitä sydämeni tuska,
ota pois minun ahdistukseni.
Katso minun kärsimystäni ja vaivaani
ja anna anteeksi kaikki syntini.
Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia!
Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma!
Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua,
sinuun minä turvaudun.

Jer. 26:12–16
Jeremia sanoi Juudan johtomiehille ja väkijoukolle: ”Herra itse on lähettänyt minut julistamaan kaiken sen, mitä olette kuulleet, tätä temppeliä ja kaupunkia vastaan. Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne ja kuulkaa Herraa, Jumalaanne! Silloin Herra muuttaa mielensä ja säästää teidät onnettomuudelta, jolla hän teitä uhkaa. Minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle niin kuin hyväksi näette. Muistakaa kuitenkin: jos tapatte minut, tapatte viattoman, ja silloin te syyllistytte murhaan, samoin koko kaupunki. Sillä Herra on todella lähettänyt minut julistamaan teille kaikki nämä sanat.”
Silloin johtomiehet ja väkijoukko sanoivat papeille ja profeetoille: ”Ei kuolemantuomiota tälle miehelle! Hän on puhunut meille Herran, Jumalamme, lähettämänä.”

Ilm. 3:14–19
”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.
Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!”

Joh. 12:37–43
Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
– Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
– Hän on sokaissut heidän silmänsä
ja paaduttanut heidän sydämensä,
jotta he eivät silmillään näkisi
eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.
Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.


Jaa sivu eteenpäin

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää