Hartaus sunnuntaille 15.10.

Usko on kuin liekki

Sytytämme lasten kanssa nuotiopaikallemme tulen. Nuotiossa palaa vanha kanto, oksia ja sytykkeet. Tuli leviää lopulta niihin kaikkiin ja liekit nousevat ylemmäs.

Lasten kanssa katselemme, miten nuotio elää. Pienestä tulitikun liekistä on syttynyt iso nuotio, joka vähitellen alkaa hiipua ja jäljellä on iso hiillos. Lapset haluavat puhaltaa hiillokseen, jotta saavat vielä hetkeksi tulen näkyviin.

Katselen hiillosta ja mietin, kuinka se kuvaa myös uskoa. Usko, joka syntyy pienestä liekistä, saa sisällämme kasvualustan ja näkyy elämässämme liekkien tavoin. Välillä usko saattaa kuitenkin hiipua jopa hiillokseen asti. Silloin epäusko saa vallan. Mutta kun joku puhaltaa hiillokseen, se syttyy jälleen palamaan.

Kristityn elämässä saattaa tulla epäuskon hetkiä. Silloin liekki hiipuu ja se tarvitsee puhallusta syttyäkseen uudelleen. Silloin yhteinen usko kantaa.

Rukous toisen puolesta tai yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus kantavat epäuskon hetkellä. Tai kun polvistuu alttarille ottamaan ehtoollista, saa rauhassa pysähtyä Jumalan edessä ja huomata, ettei epäuskon hetki haittaa. Meitä kannetaan siitä huolimatta.

Epäuskon hetkelläkin me saamme luottaa Jumalan huolenpitoon. Hän puhaltaa hiillokseen, jolloin uskon liekki saa jälleen kasvaa.

Yksi tulevan sunnuntain rukouksista antaa toivoa myös niissä hetkissä, kun epäusko ottaa valtaa sisällämme: Suuri Vapahtajamme. Sinulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Auta meitä uskomaan, vaikka emme näe, auta kulkemaan sanasi mukaan, vaikka emme tiedä, mihin se johtaa. Herra, niin helposti katsomme vain itseemme ja puutteisiimme. Opeta meitä katsomaan yksin sinuun. Syvennä meissä luottamus siihen, että sinä viet meidät läpi pimeyden ja vaikeuksien. Tätä rukoilemme sinun nimessäsi. Aamen.

Marika Huttu
Kiimingin seurakuntapastori

20. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 78:1–8
1. lukukappale: Jes. 8:11–15
2. lukukappale: 2. Kor. 1:18–22
Evankeliumi: Joh. 9:24–38

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

Ps. 78:1–8
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
Me emme salaa niitä lapsiltamme
vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

Jes. 8:11–15
Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.
Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.
Hänestä on tuleva solmu ja este,
kompastuskivi, kallionlohkare
Israelin kahden kuningashuoneen tielle,
Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa.
Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

2. Kor. 1:18–22
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.

Joh. 9:24–38
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia.

Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.

Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.